SAK: Tuottavuus haetaan naisten euroista – pakkolaeista luovuttava
2.11.2015
SAK edellyttää hallitusta luopumaan kaikista naisten asemaa heikentävistä lakiesityksistä.
– Suomen kilpailukykyä pyritään nyt parantamaan naisten asemaa ja taloutta huonontamalla.
Suomen suurimman palkansaajajärjestön hallitus odottaa pääministeri Juha Sipilän hallitukselta puuttumista naisten ja miesten välisiin palkkaeroihin, joita suunnitellut heikennykset uhkaavat kasvattaa.
– Hallituksen on luotava mahdollisuudet tasa-arvoiselle palkkapolitiikalle ja tuettava työmarkkinajärjestöjen ponnisteluja tasa-arvoisemman Suomen luomiseksi. Naisten asemalla on vaikutuksia lasten elämään ja näin koko yhteiskunnan tulevaisuuteen.
SAK huomauttaa, että valmistelussa olevat työehtojen huononnukset ja leikkaukset heikentävät toteutuessaan työllisyyttä.
– Vuosilomien lyhentäminen, arkipyhien vähentäminen ja sairauspäivän karenssi vähentävät työelämän houkuttelevuutta etenkin perheellisten naisten silmissä.
Parhaassa työiässä olevista alle 2 000 euroa kuukaudessa tienaavista työntekijöistä valtaosa on SAK:n tilastojen mukaan naisia.
– Miten pienipalkkainen nainen motivoi itsensä mukaan työelämään, jos hänen työehtojaan heikennetään ja palkkapussia kavennetaan entisestään? SAK:n hallitus kysyy.
Vuosilomien lyhentäminen sekä lomarahojen ja sairauslomakorvausten leikkaukset vaikuttavat erityisesti julkisella sektorilla työskentelevien työntekijöiden työehtoihin ja palkkoihin.
– Enemmistö julkisen sektorin naisista työskentelee aloilla, joilla on sairastuttaessa periaatteessa pakko jäädä pois töistä. Lomarahat puolestaan ovat tärkeää tuloa pienipalkkaisille ja pitkät vuosilomat kompensoivat nimenomaan julkisen sektorin yksityistä sektoria pienempää palkkaa, SAK:n hallitus huomauttaa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 5.6.2019