Säiliö- ja öljytuotealalle kolmivuotinen sopimus
9.12.2016
Sopimus ei sisällä työajan pidennystä eikä kriisilauseketta. Palkankorotukset noudattavat teollisuuden yleiskorotuksia.
AKT:n ja Öljytuote ry:n sekä Autoliikenteen Työnantajaliiton ALT:n sopimus on kolmivuotinen ja sisältää yhden optiovuoden. Ensi vuonna yleispalkankorotuksia ei tehdä, mutta seuraavina vuosina yleispalkankorotuksissa noudatetaan teollisuuden yleistä linjaa. Lisäksi sopimukseen kuuluu joka syksy erikseen tehtävä taulukkopalkkojen liukumakorotus.
Sopimus sisältää lukuisia työturvallisuutta, työssä jaksamista ja työkykyä ylläpitäviä tekijöitä.
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen ja ALT:n toimitusjohtaja Mari Vasarainen sekä Kemianteollisuus ry:n johtaja Jyrki Hollmén sanovat sopimuksen tuovan vakautta ja ennustettavuutta yritysten toimintaan sekä turvaavan työpaikkoja kovenevassa kotimaisessa ja kansainvälisessä kilpailussa.
He korostavat myös, että neuvottelemalla osapuolia tyydyttävän sopimuksen AKT ja ALT sekä Öljytuote ry kantoivat yhteiskuntavastuuta suomalaiseen sopimusyhteiskuntaan sopivalla tavalla.
Sopimus koskee säiliöautokuljetuksia ja öljytuotealaa.
Sopimus on hyväksyttävä vielä liittojen hallinnoissa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
- Useilta liitoilta tukitoimia Teollisuusliitolle22.1.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluja saarroilla22.1.2025
- Markku Peltola vaatii linja-autonkuljettajille ajanmukaisia työoloja22.1.2025
- SAK:n hallitus suosittelee eläkesovun hyväksymistä20.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan sopimusneuvottelut etenevät hitaasti17.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019