Rekkaprotesti: kabotaasin vapauttaminen lisää harmaata taloutta

21.6.2016

Kansanedustaja Katja Taimela ihmetteli, miten kabotaasin vapauttaminen on linjassa hallituksen 100 000 uuden työpaikan tavoitteen kanssa.


Vuosaaresta eduskuntatalolle tänään kulkeneen rekkaprotestin viesti oli, että kabotaasin vapauttaminen kaataa kotimaisia kuljetusyrityksiä, vie työpaikkoja ja lisää harmaata taloutta. Protestiin osallistunut pääluottamusmies ja AKT:n hallituksen jäsen Jere Pulska sanoi, että jo nyt yli puolet maanteillä vastaan tulevista irtoperävaunuista on ulkomaisessa rekisterissä.

Pulska sanoi Suomen pettäneen myös Tanskan jättäessä tämän yksin taistelemaan EU:n kanssa tiukempien kabotaasilakien puolesta.

Hänen mukaansa ongelman ydin on siinä, ettei kabotaasia ajavia ulkomaisia kuljettajia pystytä valvomaan. Jos valvonta toimisi ja ulkomaiset yritykset teettäisivät töitä samoilla ehdoilla kuin suomalaiset, ei ongelmaa olisi. Hän ihmetteli myös kabotaasin vapauttamisen kiirettä. EU:ssa on parhaillaan valmisteilla maantiekuljetuksia säätelevä lakiuudistus, joka koskettaa myös kabotaasia.
 

Ikävä Liikkuvaa poliisia

Samaa asiaa kummasteli myös kansaedustaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Suna Kymäläinen (sd). Hän kertoi myös kaipaavansa Liikkuvan poliisin tekemää valvonta.

- EU:n maantiekuljetuksia säätelevä lakipaketti tulee käsittelyyn mahdollisesti jo loppukesästä tai alkusyksystä. Sen jälkeen joudumme taas muokkaamaan lakejamme, hän sanoi.

Kymäläisen kanssa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa vaikuttava ja SDP:n liikennetyöryhmää vetävä Katja Taimela oli myös huolissaan kuljetusalan työpaikoista. Hän ihmetteli lisäksi, miten kabotaasin vapauttaminen sopii yhteen hallituksen tavoitteen kanssa luoda 100 000 uutta työpaikkaa.

- Tuntuu, ettei hallituksen oikea käsi tiedä, mitä vasen käsi tekee, hän sanoi.

Katja Taimela hämmästeli myös sitä muutosta, mikä puolueiden kannoissa on vuoden aikana tapahtunut. Erityisesti hän ihmetteli perussuomalaisten takin kääntämistä kabotaasin suhteen.
 

Kabotaasi laittoi suunnitelmat jäihin

Tieto kabotaasilain muutoksesta vaikutti kuorma-autonkuljettaja Riku Naumasen tulevaisuuden suunnitelmiin.

- Jätin ottamatta pankkilainaa ja muutenkin omat suunnitelmat menivät tulevaisuuden kannalta kuljetusalalla pieleen. Kaikki isommat investoinnit ovat omassa elämässä nyt seis, kertoi kuusi vuotta alalla ollut Naumanen.

Piikkiöläinen kuljetusalan yrittäjä Markus Eravuori tuli Helsinkiin poikansa Turon kanssa. Hän sanoo, että kabotaasin vapauttaminen laskee hintoja ja lisää harmaata taloutta.
Hän kertoi, ettei ole palkannut työntekijöitä, koska ei pystyisi maksamaan palkkoja rehellisesti.

- Muita palkanmaksukeinoja en halua käyttää, Eravuori sanoi.


Kabotaasin vapauttaminen laittoi Kuljetus R. Stenvallilla työskentelevän Riku Naumasen tulevaisuuden suunnitelmat uuteen uskoon.


Kansanedustaja Katja Taimela ja AKT:n hallituksen jäsen Jere Pulska pelkäävät kabotaasin vapauttamisen lisäävän harmaata taloutta ja kaatavat rehellisiä yrityksiä.


Markus ja Turo Eravuori olivat liikkeellä sen puolesta, että kuljetusalalla olisi töitä myös tulevaisuudessa.


Rekkaprotesti otti kantaa suomalaisen työn ja työpaikkojen puolesta.


Rekkaprotesti lähti aamuvarhain liikkeelle Vuosaaren satamasta.


Päivitetty: 5.6.2019