Puheenjohtaja Marko Piirainen: Kuljetusala huomioitava koronarokotuksissa
16.12.2020
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen vaatii AKT-lehdessä kuljetusalalla työskentelevien huomioimista koronarokotuskeskustelussa.
− Koronarokotuksista käydyssä keskustelussa on unohdettu kuljetusalalla ja monet muut koronan aikana etulinjassa työskentelevät ammattiryhmät. Tällaisia ovat mm. paikallisliikenteessä työskentelevät linja-autonkuljettajat sekä taksinkuljettajat, toteaa Piiranen AKT-lehden kolumnissaan.
Erityisen haastava tilanne on pääkaupunkiseudulla, missä kuljettajat ovat koko kriisin ajan olleet pahimmassa etulinjassa alttiina koronavirukselle.
Piirainen on huolissaan myös huoltovarmuudesta ja rahdin kulkemisesta. Siksi hänen mukaansa on tärkeää huolehtia myös satamien ja terminaalien toiminnan turvaamisesta ja rahtiliikenteen parissa työskentelevien terveydestä ja työoloista.
− Pitää muistaa, että toimivat kuljetukset niin henkilö- kuin rahtiliikenteessä ovat yhteiskunnan toiminnan elinehto. Siksi on tärkeätä, että kuljetusalalla työskentelevät huomioidaan vakavasti siinä keskustelussa, jossa määritetään sitä, mille ammattiryhmille koronarokotus annetaan ensimmäisenä, toteaa Piirainen.
Kuva: Reima Kokko
Päivitetty: 16.12.2020
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 16.12.2020