Pro vaatii työrauhaa – mistä on kyse?
16.4.2015
Ammattiliitto Pro vaatii 13.4.2015 STT:lle lähettämässään tiedotteessa työrauhaa Airprossa. Ulostuloa voitaneen pitää erikoisena avauksena suomalaisessa ammattiyhdistystoiminnassa. Liitto, joka ei ole kyseisen työriidan aiheena olevan työehtosopimuksen allekirjoittaja, eikä kyseessä olevan alan yleissitovan työehtosopimuksen sopijaosapuoli, lähtee julkiseen hyökkäykseen toista liittoa ja laillista lakkoa vastaan. Miksi tähän on tultu?
Airpro on kokonaan Finavian omistama osakeyhtiö, joka vuokraa matkustamohenkilökuntaa lomalentoja operoiville TUIfly Nordicille ja Thomas Cookille. Airprossa on talokohtainen työehtosopimus, jonka soveltamisala rajaa ulos vain ylemmät toimihenkilöt ja AKT:n sopimusalaan kuuluvat asematason bussinkuljettajat. Airpron työehtosopimus ei ota millään tavoin huomioon lentotyötä ja matkustamohenkilökunta kuuluu yhdessä avustavien turvatarkastajien kanssa alimpaan palkkaluokkaan. Kuukausipalkka on noin 1400 euroa ja lisien osuus on hyvin pieni. Kokonaisansiot matkustamohenkilökunnan tekemässä epäsäännöllisessä vuorotyössä jäävät alle 2000 euroon kuukaudessa.
TUIflyn ja Thomas Cookin oman, muista pohjoismaista palkatun henkilökunnan palkkataso on hyvä. Airpron kautta palkattu henkilökunta on siis räikeän alipalkattua sekä TUIflyn ja Thomas Cookin että muiden Suomesta operoivien lentoyhtiöiden miehistöihin verrattuna. Finavian harjoittama palkkojen polkeminen vääristää kilpailua ja haittaa siten myös muita suomalaisia lentoyhtiöitä ja niiden työntekijöitä. Asialla on suuri perustavaa laatua oleva merkitys koko ammattikunnan kannalta ja toivommekin pikaista ratkaisua, ennen lakon mahdollista laajentumista muihin yhtiöihin.
SLSY on yrittänyt vuosia saada Airpron työehdot korjattua alan yleissitovan sopimuksen tasolle ja nyt samaa tavoitetta ajetaan työtaistelun uhalla. Alkuperäisen Airpro-työehtosopimuksen allekirjoittajaliitto Pardia on kuitenkin halunnut pitää kiinni sopimuksesta, vaikka ei edusta matkustamohenkilökuntaa. Ilman lakkouhkaa edistyminen on ollut vähäistä.
Vuosien saatossa osa jäsenistöstä on siirtynyt Pro-liittoon paremman työehtosopimuksen toivossa ja Pro on heidät jäsenikseen hyväksynyt, vaikka ei sopimusosapuoli olekaan. Pron ilmoitus siitä, ettei SLSY edustaisi uskottavasti Airpron matkustamohenkilökuntaa, on kuitenkin virheellinen. Pidämme Pron toimintaa erikoisena ja olemme syvästi huolissamme suomalaisen ammattiyhdistystoiminnan tulevaisuuden puolesta.
Lisätietoja antaa SLSY:n puheenjohtaja Thelma Åkers (gsm 050 405 2788).
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n kuudella autoliikenteen alalla palkankorotuksia 1.3.2025 alkaen3.3.2025
- AKT:n neuvotteluviikon päättivät satamien ja huolinnan neuvottelut28.2.2025
- Työehtosopimukset syntyivät autoliikenteen aloille28.2.2025
- AKT:lle neuvottelutulos kuuden autoliikenteen alan työehtosopimusneuvotteluista26.2.2025
- Tes-viikko alkoi satamien ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluilla25.2.2025
- SAK: Hallitus heikentää työntekijöiden turvaa - Jatkossa potkut voi saada entistä helpommin24.2.2025
- AKT:n saarrot loppuvat22.2.2025
- AKT: ”Päänavaus ei ole automaatti muille aloille – AKT:n tes-kierros jatkuu”22.2.2025
- AKT:n neuvotteluviikon päättivät Viking Linen sekä huolinta-alan varastoterminaalien neuvottelut21.2.2025
- AKT:ssa neuvoteltu jälleen useilla aloilla – joissain hieman edistystä19.2.2025
Päivitetty: 5.6.2019