Pohjolan Liikenteen yt-neuvottelut päättyneet
20.12.2018
Pohjolan Liikenne lopettaa pikavuoroliikenteen helmikuun loppuun mennessä ja keskittyy sopimus- ja lähiliikenteeseen.
Pohjolan Liikenne ajaa pikavuoroliikenteensä alas helmikuun loppuun mennessä ja lopettaa varikkonsa Turussa ja vähentää väkeä Kotkassa ja Kuopiossa. Turussa ilman työtä jää enintään 22 linja-autonkuljettajaa ja Kotkassa 12. Kotkassa päättyy lisäksi yhden toimihenkilön työsuhde. Hallintoon vähennykset eivät kohdistu.
− Masentavaahan tämä on, kun iso työnantaja lopettaa pikavuoroliikenteen ja työkavereita jää työttömäksi, toteaa Pohjolan Liikenteen pääluottamusmies Kauko Lipponen.
Kuopiossa vähennykset kohdistuvat Lipposen mukaan lisäksi määräaikaisiin työsuhteisiin, joita ei näillä näkymin jatketa. Kuopion osalta lopullinen tilanne selviää tammikuun kilpailutuksen ratkettua.
Tulevaisuudessa yhtiö keskittyy sopimus- ja lähiliikenteeseen.
Yhtiön tiedotteen mukaan irtisanottaville tarjotaan töitä Pasilassa toukokuun 2019 alussa ja Keravan paikallisliikenteessä elokuusta 2019 alkaen.
− Mutta moniko voi lähteä työn perässä pääkaupunkiseudulle. Tuskin monikaan, miettii Lipponen.
Pohjolan Liikenteen tarjoaa irtisanottaville töitä pääkaupunkiseudulla. −Mutta moniko voi lähteä työn perässä pääkaupunkiseudulle. Tuskin monikaan, miettii pääluottamusmies Kauko Lipponen.
Pohjolan Liikenne on vahvistanut asemaansa pääkaupunkiseudun paikallisliikenteessä.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu AKT-lehden omaan vaaligalleriaan31.1.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön työehdoista jo kuudes neuvottelu31.1.2025
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019