Piirainen työväen vappujuhlassa

AKT ry:n puheenjohtaja Marko Piiraisen puhe työväen vappujuhlassa Mikkelissä ja Savonlinnassa 1.5.2016

Ensimmäinen neljännes vaalikaudesta on nyt takana. Palkansaajille vuosi on ollut jatkuvaa kamppailua porvarihallituksen kanssa: Milloin on ollut uhattuna sunnuntai- ja ylityölisät, milloin oikeus solmia työehtosopimuksia, milloin työttömyysturva. Lista on pitkä. Sipilän porvarihallitukselle voi antaa loppuvaalikaudeksi vinkin: Nyt viimeistään on aika palata sopimisen tielle yksipuolisen sanelun sijasta.

SAK-lainen ammattiyhdistysliike on kantanut kuluvan vuoden taisteluissa suuren vastuun. Me olemme pitäneet huolta siitä, että porvarihallituksen suunnitelmat määrätä pakkolaeilla työehdoista eivät toteutuneet. Me olemme pitäneet huolta siitä, että työpaikoilla sovitaan asioista jatkossakin työehtosopimusten mukaan. Me olemme pitäneet huolta siitä, että työntekijöiden ääntä kuullaan vastedeskin työelämään liittyvissä kysymyksissä. Me olemme pitäneet huolta siitä, että suomalaista sopimisen mallia ei ole tuhottu.

Olemme osoittaneet, että ammattiyhdistysliike on yhä voimissaan. Viime syyskuussa yli 300 000 palkansaajaa antoi äänensä kuulua vastalauseena porvarihallituksen pakkolaeille. Mielenosoituksessa Helsingin Rautatientorilla porvarihallituksen politiikalle nostettiin reilu 30 000 keltaista korttia. Tammikuun kihlauksen päivänä Tampereella noin tuhat SAK-laisten liittojen luottamusmiestä lähetti saman viestin porvarihallitukselle.

Ilman näitä voimannäyttöjä moni asia olisi nyt toisin. Olemme pystyneet vaikuttamaan sekä porvarihallituksen että Etelärannan työnantajaleiriin niin, että neuvotteluasetelmasta on tullut tasavertaisempi. Eduskuntavaalien jälkeinen uho on vaihtunut suhteellisen asialliseksi keskusteluksi. Me emme ole alistuneet sanelupolitiikalle, emme pakoille.

Yhdessä olemme onnistuneet torjumaan ideologisen hyökkäyksen ammattiyhdistysliikettä kohtaan. Mutta vielä emme ole turvallisilla vesillä.

Nyt palkansaajien on nostettava rohkeasti esille omat työelämätavoitteensa liittokohtaisissa työehtosopimusneuvotteluissa ja luoda sitä kautta vakautta ja ennustettavuutta yli 2 miljoonan suomalaisen palkansaajan talouteen. Porvarihallituksen ostovoiman laskemisen sijaan tarvitaan sitä vastoin vahvistavia elementtejä. Vain siten voidaan turvata kotimaisen kulutuskysynnän jatkuminen, joka samalla edistää ja vahvistaa kotimaista työllisyyttä.  

Työmarkkinakeskusjärjestöjen toimesta syntyi karkauspäivänä keskitetty työmarkkinaratkaisu, jota on nimetty kilpailukykysopimukseksi. Se on neuvoteltuna eräänlaiseksi vaihtoehdoksi porvarihallituksen esittämille pakkolakiesityksille, jotka on toki jo todettu juridisesti oikeusoppineiden taholta mahdottomiksi viedä suomalaisella lainsäädännöllä eteenpäin.

AKT ei hyväksynyt työntekijöiden ja työnantajien välille syntynyttä, täysin epätasapainoista keskitettyä työmarkkinaratkaisua, vaan on päättänyt edetä omalle, liittokohtaiselle työehtosopimuskierrokselle nykyisten sopimusten päättymisten jälkeen. Sopimuksemme ovat voimassa ensi tammikuun loppuun saakka.

Miksi mm. AKT ja AKT:n yhteisöjäsenyhdistys Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY hylkäsivät keskitetyn neuvottelutuloksen?

Juuri sen epätasapainoisen tuloksen vuoksi. Neuvottelutulos sisältää Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n ja Suomen Yrittäjät SY:n vuosikymmenten tavoitteet suuressa mittaluokassa. Otan muutaman esimerkin; neuvottelutuloksessa todetaan, että selviytymislausekkeen avulla yrityksessä voidaan tehdä huonoina taloudellisina aikoina paikallisia järjestelyjä ilman liittotason hyväksyntää. Minä luen sen puhtaasti siten, että tällä kirjauksella pyritään murtamaan yleissitovia työehtosopimuksia paikallisesti, esimerkiksi työntekijöiden peruspalkkaa määräaikaisesti pudottamalla vaihtoehtona muun muassa lomautustilanteissa. Tällaiselle kehitykselle sanomme AKT:ssä jyrkän ei-sanan. Toiseksi neuvottelutuloksessa on täysin selvä tes-heikennys; työntekijöiden vuosittaista työaikaa esitetään pidennettäväksi 24 tuntia vuosiansiota muuttamatta. Kuljetusalalla tämä tarkoittaisi käytännössä kolmesta 8 tunnin työajanlyhennyspäivästä eli pekkaspäivästä luopumista, koska päivittäistä työpäivää ei voida enää nykyisestä pidentää rikkomatta työaika- tai vuosilomalakia sekä ajo- ja lepoaika-asetusta.

Lisäksi työajanlyhennyspäivät ovat osa vuosien ja vuosikymmenten aikana tulleita kompensaatioita vastineena matalille palkkaratkaisuille. Luopumalla niistä luopuisimme samalla osasta vuosipalkkaamme. On myös huomioitava, että jos nykyinen osa palkansaajia työskentelee vielä nykyistä pidemmällä vuosityöajalla, johtaa se edelleen työvoiman vähentämistoimiin ja samalla yhä työttömien määrän kasvamiseen. AKT ei hyväksy missään oloissa tietoisesti työttömyyttä kasvattavia ratkaisuja. Lopuksi on syytä huomioida, että neuvottelutulos esittää palkankorotukseksi pyöreätä nollaa seuraavalle 12 kuukauden ajanjaksolle aikana, jona porvarihallituksenkin vertailumaassa Ruotsissa on tehty 2,2 %:n keskitetty palkkaratkaisu ja palkansaajien vuosityöaikaa on lyhennetty nykyisestään. Perusteena ruotsalaiset ovat todenneet, että nykyistä työaikaa jakamalla yhä useampi pääsee osalliseksi työmarkkinoita, eivätkä he ole näin niin suuressa vaarassa syrjäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle. AKT kannattaakin ruotsalaisten keskitetyn ratkaisun pääpiirteitä.

Haluan myös muistuttaa, että Suomen työmarkkinaosapuolten karkauspäivän neuvottelutuloksesta loistavat poissaolollaan kokonaan kaikki ne työelämän laatukysymykset, jotka viime syksynä yksimielisesti hyväksyttiin SAK:n tavoitteiksi, joilla olisi tasapainotettu oleellisesti ratkaisua; harmaan talouden torjuntaohjelma, alipalkkauksen kriminalisointi, ammattiliittojen kanneoikeus, henkilöstön edustus yritysten hallinnoissa, nollatuntisopimuskielto, yhteistoimintalain muutokset jne. Näistä edellä kuvatuista ratkaisuista ei olisi yhdenkään euron taloudellista vaikutusta sellaiselle yritykselle, joka jo nyt noudattaa voimassa olevia työehtosopimusten ja työelämälainsäädännön minimimääräyksiä. Ja jos kuuntelee porvarihallituksen ministereiden kommentteja, tämä on jopa heidänkin tahtotilansa. Siksi herää kysymys; miksi nämä eivät sisältyneet kilpailukykysopimuksen neuvottelutulokseen? Palkansaajien kuorma on neuvottelutuloksessa yksiselitteisesti liian raskas, eikä se ole siten miltään osin AKT:n hyväksyttävissä.

Seuraavaksi onkin työnantajien ja porvarihallituksen näytettävä, että hekin osallistuvat taakankantoon. Työpaikkojen sosiaalista pääomaa ja luottamusta on rakennettava yhteistuumin. Ei riitä, että olemme samassa veneessä. Jokaisen on myös soudettava venettä, voimiensa mukaan.

Sellainen vene ei pysy kauan pinnalla, josta tulppa otetaan irti. Niinpä myös yritysten johdon pitää kantaa osansa taloustalkoissa. Osinkovirrat ja bonukset on suunnattava jatkossa investointeihin ja uusien työpaikkojen luomiseen. On tehtävä panostuksia työhyvinvointiin ja työelämän kehittämiseen. Ne ovat parasta lääkettä tuottavuuden kasvulle.

Porvarihallitukselta odotan tulevaisuudessa, että työmarkkinoiden yllätykset loppuvat. Konsensus, yhteisymmärrys edellyttää sekin luottamusta. Hallituksen ensimmäisen vuoden jälkeen tässä on kirittävää. Sopimisen kulttuuria on syytä vaalia. Se on suomalaisen yhteiskunnan vahvin valtti globaalissa kilpailussa.

Toiseksi vaadin, että porvarihallitus pitää lupauksensa mukaisesti kiinni siitä, että palkansaajien ostovoima ei näivety. Eurot on saatava kiertämään myös kotimaassa.

Lisäksi edellytän, että hallitus laittaa välistävetäjät kuriin. Veroparatiisien toimintaan, aggressiiviseen verosuunnitteluun, veronkiertoon ja muuhun porsasteluun on puututtava kaikin mahdollisin keinoin. Harmaassa taloudessa ei ole harmaan sävyjä, se on yksiselitteisesti mustaa.

Porvarihallitus on lyhyen taipaleensa aikana kepittänyt tai yrittänyt kepittää palkansaajaa milloin milläkin keinolla. Toimia on perusteltu työllisyyden lisäämisellä. Todelliset, työllisyyttä oikeasti parantavat toimet loistavat tosiasiassa poissaolollaan.

Neuvottomuus vaikean työllisyystilanteen edessä näkyi jälleen porvarihallituksen viimeisimmissä, työllisyyspaketiksi nimetyissä päätöksissä. Paketti kiristää työn vastaan-ottovelvoitetta, heikentää ammattitaitosuojaa ja pidentää työttömyysturvan karensseja.

Heikkoa täytyy työmarkkinoiden ymmärryksen olla, jos näillä keinoin kuvitellaan syntyvän lisää työpaikkoja. Suomen ongelma eivät ole laiskat työttömät, joita pitää kaikin keinoin potkia töihin. Ongelma on se, että työpaikkoja ei ole tarpeeksi. Työn kysyntää ei ole riittävästi. Sitä ei synny lisää työttömiä kepittämällä.

Liikenne- ja viestintäministeri Bernerin ajama sekä pääministeri Sipilän tukema liikennekaariesitys uhkaa kuljetusalan työpaikkoja. Esimerkiksi tavaraliikennelupien poistaminen alle 3,5 tonnin pakettiautoilta avaa jakelumarkkinat EU- tai ETA-maista tuleville yrityksille. Nämä vievät työt suomalaisilta kuljetusyrittäjiltä sekä kuljettajilta.

Porvarihallitus tavoittelee työvoimakustannusten halpuuttamista omien arvovalintojensa pohjalta.  Jakeluliikenteen lisäksi niin linja- kuin kuorma-autoliikenteessä uhkakuva on kokoaikaisten työsuhteiden muuttuminen yhä enemmän epätyypillisiksi ja osa-aikaisiksi.

Suomalainen taksijärjestelmä on kansainvälisestikin arvioituna huippuluokkaa niin kuljettajien ammattitaidon kuin matkustaja- ja liikenneturvallisuudenkin osalta. Taksiliikennelupien muuttuminen yrityskohtaisiksi tietää alan keskittymistä suuriin yrityksiin ja isoihin kaupunkeihin. Kuljettajien ammattitaitovaatimusten höllentäminen puolestaan laskee taksipalveluiden tasoa.

Kuka valvoo Bernerin esityksessä olevaa pienimuotoista kuljetustoimintaa, jota kuka tahansa voisi suorittaa maksimissaan 10 000 eurolla vuodessa? Haluammeko todella Suomeen Uber-tyyppisiä kuljetuspalveluja?

Ihmettelen hallituksen sisällä olevaa keskustan ja perussuomalaisten välille puhjennutta kiistaa taksipalveluiden vapauttamisesta.  Perussuomalaiset näyttävät nousevan nyt puolustamaan taksiliikennettä, kun puolue on aiemmin kääntänyt selkänsä täysin rahtiliikenteelle ja on valmis kumoamaan kabotaasia koskevat kansalliset tavaraliikennelakia koskevat määräykset.

Uskon, että kysymyksessä on vain ennalta sovittu myrsky vesilasissa ja perussuomalaiset tulevat antamaan taksiliikennettäkin koskevassa asiassa vielä periksi keskustalle ja pääministeri Sipilälle, niin kuin he ovat tehneet jokaisen vaalilupauksensa kohdalla. Saivatko äänestäjät todella perussuomalaisilta sitä mitä vaaleissa tilasivat? Ei taida olla enää sellaista takkia olemassa, jota perussuomalaiset eivät ole kääntäneet. Perussuomalaiset ministerit pitävät puheenjohtaja Soinin johdolla kynsin ja hampain kiinni ministeriautojen takapenkeistä, vaikka äänestäjien kuluttajansuoja meni jo.

Ministeri Bernerin suunnitelmat, joita pääministeri Sipilä on vannonut tukevansa 110 prosenttisesti, yhtiöittää suomalaiset liikenneväylät, tyrmään yksiselitteisesti. Tälle hallitukselle on tyypillistä, että se kulkee markkinavoimien matkassa. Hallitus haluaa siirtää julkisen toiminnan demokraattisen, eduskunnan valvonnan ulottumattomiin. Kun kansallisomaisuutemme, tiet, radat ja vesiväylät on ensin yhtiöitetty, onko seuraava askel myydä yhtiö ulkomaisille sijoittajille sekä jakaa voittovarat maa- ja metsätaloustuottajille ylimääräisinä investointiavustuksina, kuten ensimmäisen vuoden osalta porvarihallituksen toiminta-ajatuksena näyttää olevan.

Porvarihallitus on päättänyt leikata myös ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa. Leikkausta on perusteltu tarpeella uudistaa ammatillista koulutusta. Ammatillisen koulutuksen reformin muutokset lainsäädännössä ja rahoitusjärjestelmässä tulevat voimaan kuitenkin vasta vuoden 2018 alussa, mutta tuo 190 miljoonan euron leikkaus tehdään jo ensi vuonna. Jos säästöjä lähdettäisiin tekemään vain vähentämällä opiskelijapaikkoja, ammatillisesta koulutuksesta katoaisi ensi vuonna jopa 18 000 aloituspaikkaa.

Opetuksesta säästämällä leikattaisiin kustakin opiskelijasta maksettavaa rahoitusta vuodessa yli 1 200 euroa. Todennäköisesti koulutuksen järjestäjät hakevat säästöjä useilla eri keinoilla. Me olemme jo nähneet useiden koulutuksen järjestäjien aloittaneen yt-neuvottelut säästöjen vuoksi.

Mitä näistä leikkaustalkoista voi pahimmillaan seurata?  Pahimmassa tapauksessa ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja ei riitä peruskoulunsa päättäville nuorille ja vaivalla aikaansaatu koulutustakuu romuttuu.

Säästöt ammatillisessa koulutuksessa johtavat todennäköisesti myös siihen, että oppilaitokset lakkauttavat koulutuslinjoja, joihin nuoret eivät hakeudu, vaikka alan työllisyysnäkymät ovat hyvät. Tämä on karhunpalvelus monelle alalle, jossa olisi kysyntää osaavalle työvoimalle.

Jos taas kaikille nuorille halutaan tarjota koulutuspaikka, niin säästöt kohdistuvat ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Eli leikataan aikuiskoulutuksesta ja heikennetään työväen mahdollisuuksia osaamisensa kehittämiseen.

On iso vaara, että epämääräisellä ja tulkinnanvaraisella kirjauksella sekoitetaan opiskelun ja työnteon välistä rajaa. Pahimmillaan nuorista ja maahanmuuttajista tulee ryhmä, jota käytetään koulutussopimuksen kautta korvaavana työvoimana. Tilanteessa, jossa Suomessa on yli 400 000 työtöntä, meillä ei ole varaa tällaiseen kehitykseen.

SAK-lainen ay-liike haluaa uudistaa oppisopimuskoulutusta ja sopia pelisäännöt työpaikalla tapahtuvalle oppimiselle. Ammatillisen koulutuksen opiskelijan, joka opiskelee yli puoli vuotta yhdenkestoisesti työpaikalla, tulee aina olla työsuhteessa.

SAK-laisen ay-liikkeen on syytä olla ylpeä omista juuristaan. Siksi on erittäin tärkeää, että myös tulevaisuudessa olemme erottamaton osa poliittista työväenliikettä, emmekä yritä mitenkään peitellä sitä. Reilusti ja avoimesti tunnustamme yhteiskunnallista väriä sekä tiedostamme, ketkä aidosti edustavat suomalaista palkansaajaa eduskunnassa. Tästä olemme taas saaneet oivan näytteen viimeisen vuoden aikana.

Omasta ja AKT:n puolesta haluan toivottaa teille voimia aktiiviseen kansalaisvaikuttamiseen sekä iloista työväen vappujuhlaa! Vajaan vuoden päästä kunnallisvaaliuurnilla tavataan.
Kiitos!