PAU: Kilpailu ei saa perustua työehdoilla kikkailuun
26.9.2018
Markkinaliberaali ajatushautomo Libera vastaa viimeisimmästä hyökkäyksestä työntekijöiden oikeuksia vastaan. Libera teki kantelun työehtosopimusten yleissitovuudesta Euroopan komissioon, jota perustellaan myös PAU:n ja PALTA:n Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksella.
Kantelussaan Libera väittää, että osapuolet ovat sopineet osoitteetonta jakelua koskevista työehdoista, jotka korottavat Postin kilpailijoiden kustannuksia merkittävästi.
Todellisuudessa Postin kilpailijat, lähinnä Suomen Suoramainonta on jo vuosia saanut merkittävää kilpailuetua maksamalla mainosjakajille, lähinnä opiskelijoille ja maahanmuuttajille surkeaa palkkaa. Palkkaus on perustunut työnantajien perustamaan Suomen Mainosjakajien Etujärjestö SME ry:n normaalisitovaan työehtosopimukseen. Hovioikeus totesi kesäkuussa 2015, ettei SME ry edusta aidosti ja uskottavalla tavalla erillisjakelualalla toimivia henkilöitä.
Niin ikään työtuomioistuin vahvisti viime vuoden kesäkuussa, ettei Suoramainonnan ja kaupunkilehtien erillisjakelun yhdistys SKE ry:n ja SME ry:n sopimaa osoitteettomien lähetysten erillisjakelua koskevaa työehtosopimusta voida vahvistaa yleissitovaksi.
- PAU on käynyt viimeisten vuosien aikana läpi satoja palkkalaskelmia, jotka ovat osoittaneet mainosjakajien palkkojen jäävän muutamaan euroon tunnilta. Samaan aikaan samoja mainoksia jaetaan verkossa, jossa yleissitovan työehtosopimuksen kautta tuleva keskimääräinen tuntipalkka on 12 euroa tunnilta. Kumpikohan kilpailua vääristää – yleissitova työehtosopimus vai mainosjakelualan riistopalkat, kysyy PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen.
Mainosjakajien palkkakiistaa on käyty useita vuosia eri oikeusasteissa, joissa jakeluyhtiöt on tuomittu maksamaan tuhansien eurojen palkkasaatavia mainosjakajille. Oikeuden päätöksistä huolimatta, jakeluyhtiöt noudattavat edelleen alan keltaista työehtosopimusta.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu AKT-lehden omaan vaaligalleriaan31.1.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön työehdoista jo kuudes neuvottelu31.1.2025
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019