Onneksi on oikeus tukilakkoihin
1.12.2023
Tai ainakin Ruotsissa niihin on oikeus!
Ruotsalaisille on totuttu olemaan kateellisia aika monesta asiasta ja jos maamme hallituksen toiveet toteutuvat, niin kohta voidaan kateellisina seurata miten ruotsalaiset hoitavat työehtoasioita kuntoon lakoilla ja tukilakoilla. Tällä hetkellä toimien kohteena on Tesla.
Tesla ei ole suostunut sopimaan työehtosopimusta mekaanikoilleen ja tästä syystä Ruotsin teollisuusliitto IF Metall aloitti Teslan Ruotsin-yhtiön mekaanikkoja koskevan työtaistelun lokakuussa. Ilman muiden alojen solidaarisuutta ja tukea työehtosopimus todennäköisesti jäisi mekaanikoilta saamatta – yksin on mahdotonta taistella sellaista jättiä vastaan kuin Tesla.
Tukilakoissa on tällä hetkellä mukana kahdeksan keskusjärjestö LO:n (vastaava järjestö Suomessa on SAK) jäsenliittoa.
Viimeisinkin käänne tässä jutussa on mielenkiintoinen. Ruotsin postilaiset ovat järjestäytyneet ammattiliitto Sekoon ja aloittivat marraskuun loppupuolella omat tukitoimensa Teslan mekaanikoille. Tästä syystä Teslan Ruotsin-yhtiön kirjeet ja lähetykset pysähtyivät Postnordiin. Myös Teslan rekisterikilvet pysähtyivät Postnordiin (Ruotsin Posti) ja uusia Tesloja ei Ruotsissa saatu liikenteeseen. Tämä tietysti Teslaa harmitti ja amerikkalainen yritysjätti pisti juristiarmeijansa töihin, ja haastehakemuksen sai niin Ruotsin valtio kuin Postnordikin.
Arvatkaapa ketä ei ole haastettu oikeuteen?
Haastetta ei ole saanut ammattiliitto. Ruotsissa oikeus tukilakkoihin on niin vahva, että edes Teslan juristit eivät keksineet, että minkä lain perusteella voisivat haastaa tukilakoista ammattiliiton oikeuteen. Pohjoismaiseen työmarkkinamalliin kuuluu laaja oikeus tukilakkoihin, vaikka maamme hallitus koittaa muuta väittää!
Teslan mekaanikkojen saama tuki olisi meillä jatkossa lainvastaista, jos hallituksen esitys tukilakko-oikeuden kaventamisesta tulee voimaan. Tukilakko ei saisi aiheuttaa ”suhteetonta haittaa tai vahinkoa työtaistelun kohteelle” eli tässä tapauksessa Teslalle. Ja kaikki toki tietävät, että lakko ja/tai tukilakko, joka ei aiheuta vahinkoa, on vaikutukseton eli turha lakko.
Teslan toimitusjohtaja ja maailman rikkain mies Elon Musk on ollut tässä kiistassa vähäsanainen, mutta rekisterikilpiin liittyvät tukitoimet kirvoittivat Muskin toteamaan: ”tämä on hullua”.
Ei ole hullua. Ruotsissa Teslalle näytetään mitä pohjoismainen työmarkkinamalli tarkoittaa. Edes maailman rikkain mies ei saa tässä asiassa erityiskohtelua. Paitsi ehkä kohta Suomessa.
Kuljetusliitot vaatii, että hallitus pitää näpit irti lakko-oikeudesta.
Kuljetusliitot KL ry:n jäsenliittoja ovat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Rautatiealan unioni RAU ry ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry. Järjestön perustehtävänä on tukea jäsenliittojen itsenäisesti harjoittamaa edunvalvonta- ja sopimustoimintaa, vahvistaa liittojen keskinäistä yhteistyötä sekä edistää liittojen yhteisiä tavoitteita. Kantavana voimana on, että vahva ja yhtenäinen KL pystyy paremmin taistelemaan heikomman puolella.
Lisätiedot: Markku Lehtinen, puheenjohtaja Rautatiealan unioni RAU ry ja Kuljetusliitot KL ry, 050 336 8006
Päivitetty: 1.12.2023
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 1.12.2023