NTF:n pääsihteeri Anu Koljonen muistutti yhteistyön merkityksestä
16.6.2022
Kuljetusaloja on koeteltu, ehkä kovemmin kuin koskaan
Pohjoismainen kuljetusalan työntekijöitä edustavan NTF:n pääsihteeri Anu Koljonen muisteli puheessaan omaa taustaansa AKT:laisena, entisenä lentoemäntänä. Hän totesi, että vaikka maailma on muuttunut pandemian ja Ukrainan sodan myötä, kuljetusalalla on pidetty Suomi liikkeessä ja erityisesti ATK:laiset ovat näyttäneet, ettei jäseniä lannista sen enempää maailman tapahtumat kuin työnantajan sanelupolitiikkakaan.
− Kuljetusaloja on koeteltu, ehkä kovemmin kuin koskaan. Mutta te – ja teidän jäsenenne – te olette pysyneet lujina, luotettavina ja vahvoina. Sellaisena kuin minä AKT:n tunnen. Ja siitä teidän kuuluu olla todella ylpeitä, hehkuttaa Anu Koljonen.
Hän muistutti liittojen tärkeydestä ja yhteistyön merkityksestä.
− Minulle sen opetti Finnair vuonna 2006, kun yhtiö yritti siirtää uudet työntekijänsä virolaisen työehtosopimuksen alle tekemään samaa työtä reilusti huonommalla palkalla. Liitto pystyi tuolloin lakolla pysäyttämään suunnitelman, enkä minä silloin tai koskaan sen jälkeen ole kuvitellut, että pärjäisin työelämässä yksin, kertoo Koljonen.
Työnantajat Suomessa käyttävät usein esimerkkinä Ruotsia, tuota joustavan paikallisen sopimisen mallimaata. Näissä puheenvuoroissa ei yleensä muisteta tuoda esille sitä, että liitot itse asiassa sopivat tarkasti paikallisen sopimisen raamit ja että ruotsalaisessa työlainsäädännössä on mukana myös irtisanomisjärjestys ja erittäin laaja neuvotteluvelvollisuus liittojen kanssa kaikissa työpaikan muutostilanteissa. Ruotsissa myös tes-rikkomuksista on maksettava suoraan vahingonkorvaus liitoille ja lisäksi siellä on käytössä takaisinottovelvoite siitä tapauksessa, että irtisanominen ollut laiton.
Kansainvälistä ja etenkin pohjoismaista yhteistyötä tarvitaan.
− Näissä meidän töissämme kukaan ei pärjää yksin, ei yksilöt eivätkä liitot. Mutta yhdessä olemme entistäkin vahvempia, muistuttaa Anu Koljonen.
Teksti: Hannele Siika-aho Kuva: Vesa-Matti Väärä
Päivitetty: 16.6.2022
Viimeisimmät uutiset
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu AKT-lehden omaan vaaligalleriaan31.1.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön työehdoista jo kuudes neuvottelu31.1.2025
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
Päivitetty: 16.6.2022