SAK: Hallitus lisää vastakkainasettelua
11.9.2015
SAK:n hallitus arvostelee jyrkästi Sipilän hallitusta vastakkainasettelun lisäämisestä työmarkkinoilla ja suomalaisten kesken.
Puuttumisella sopimisen vapauteen hallitus rikkoo suomalaisen sopimusyhteiskunnan perusteita.
– Sipilän hallituksen on vakavasti nyt harkittava, haluaako se romuttaa Suomen keskeisen kansainvälisen kilpailuvaltin, sopimisen mallin. Konfliktien ja vastakkainasettelun tielle lähteminen ei missään määrin edistä yhteistä tavoitetta maamme kilpailukyvyn vahvistamisesta.
Hallituksen kohtuuttomat ja epäoikeudenmukaiset pakkokeinot – ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus, sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkaaminen, arkipyhien muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi ja vuosilomaoikeuden lyhentäminen – heikentävät toteutuessaan kaikkien työntekijöiden ja perheiden toimeentuloa valtavasti.
Hallituksen pakkokeinoilla vakavat seuraukset työmarkkinoiden toimintaan
SAK on valmis neuvottelemaan, jos sen kautta on mahdollisuus päästä järkevämpään työmarkkinaratkaisuun. Tämän ehtona on kuitenkin, ettei sopimuksella ole etukäteen määriteltyä lopputulosta. Lisäksi SAK edellyttää hallituksen peruvan tiistaina julkistamansa pakkokeinot. Myös työnantajien on otettava aktiivisempi ote neuvotteluihin aiemman täyden passiivisuuden sijaan.
– Jos Sipilän hallitus pitää kiinni pakkokeinoistaan, on sillä vaikutuksensa tulevaan palkkaratkaisuun. Tavoite maltillisen palkankorotuslinjan jatkamisesta on hallituksen keinojen takia huomattavasti vaikeampi saavuttaa. Selvää on myös, että pakkokeinot estävät nykyisen paikallisen sopimisen jatkamisen, sen laajentamisesta puhumattakaan.
SAK:n hallitus painottaa, että Sipilän hallitus puuttuu pakkolainsäädännöllä yleissitovuuttakin olennaisempaan työelämän perusoikeuteen: työntekijä- ja työnantajapuolen oikeuteen vapaasti sopia työehdoista.
SAK järjestää yhdessä kahden muun palkansaajakeskusjärjestön Akavan ja STTK:n kanssa mielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla perjantaina 18. syyskuuta klo 11. Tilaisuudessa puolustetaan työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeutta ja vastustetaan hallituksen yksipuolisesti päättämiä työehtojen heikennyksiä
– Mielenosoitus on ensimmäinen iso palkansaajien yhteistapahtuma näissä merkeissä. Niitä on tulossa lisää, ellei hallitus palaa normaaliin päiväjärjestykseen, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo.
Palkansaajien mielenosoitus sosiaalisessa mediassa: #STOP
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019