Neuvottelutulos linja-autonkuljettajien työehdoista syntyi, lakot päättyvät
3.3.2023
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT ovat päässeet neuvottelutulokseen linja-autonkuljettajien ja huoltokorjaamojen työehtosopimuksista. AKT:n hallitus on hyväksynyt sopimukset. Lakot päättyvät.
Linja-autohenkilökunnan ja huoltokorjaamojen työehtosopimuksien aiempi sovintoehdotus hylättiin 28.2. Tämä merkitsi linja-auto- ja huoltokorjaamolakkojen alkamista 1.3. Lakot ehtivät kestää kolme päivää.
Työehtosopimusten sovittelua jatkettiin tänään perjantaina 3.3. aamukymmenestä alkaen valtakunnansovittelijan toimistossa sovittelija Jukka Ahtelan johdolla. Uutta sovintoehdotusta ei kuitenkaan enää tarvittu.
Perjantain aikana AKT ja ALT pääsivät neuvottelutulokseen ensin huoltokorjaamojen osalta ja myöhemmin illalla myös linja-autohenkilökunnan sopimuksesta. AKT:n jaostot ja hallitus ovat vielä kokouksissaan myöhään perjantai-iltana hyväksyneet sopimukset.
- Olemme AKT:ssä tyytyväisiä sekä solmittuihin työehtosopimuksiin että työtaisteluiden päättymiseen. Kaikkiin tavoitteisiin ei tällä kertaa päästy, mutta sopimuksen syntyminen vaatii yleensä kompromissien tekemistä. Kokonaisuuteen voi olla ainakin osittain tyytyväinen, toteaa AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Kokko kiittää jokaista työtaisteluun osallistunutta. Lakkoon jääneet osoittivat erityisesti sen, että työaikakysymyksiin haluttiin muutoksia ja näissä tavoitteissa oltiin tosissaan.
Sopimukset pitävät sisällään mm. 6 % palkankorotukset. Työaikoihin saatiin paikallisen sopimisen malli työhönsidonnaisuusajan merkittävälle lyhentämiselle. Nykyisellään tämä tarkoittaa linja-autonkuljettajalla 11,5 tunnin pituista päivää työpäivän alkamisesta sen päättymiseen. Sopimukset sisältävät myös arkipyhäkirjauksen, rinnakkaissopimusten kiellon sekä sosiaalitilatyöryhmän. Lisäksi saatiin pää auki linja-autohenkilöstön sopimuksessa lauantailisän osalta. Kaikki määräykset eivät koske molempia työehtosopimuksia.
Lakot loppuvat välittömästi ja töihin paluu tapahtuu mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään maanantaina 6.3. alkavaan ensimmäiseen työvuoroon.
Muut neuvottelut ja saadut tulokset
Liikenneopetusalan työehtosopimusneuvotteluja on jatkettu viimeksi tänään ja ne jatkuvat seuraavan kerran 14.3. Airpro:n työehtosopimusneuvottelut jatkuvat 8.3. Kaupan automiesten työehtosopimusta neuvotellaan seuraavan kerran 9.3. Elintarvikealan automiesten tes-neuvottelut jatkuvat 10.3. Matkatoimistoja koskeva työehtosopimus on sanottu irti päättymään 30.4. Neuvottelujen ajankohtaa ei ole sovittu.
Keskiviikkona 1.3. saatiin ahtausalan työehtosopimus AKT:n ja Satamaoperaattorien välille. Tiistaina 28.2. saatiin työehtosopimukset kuorma-auto-, säiliöauto- ja öljytuote- sekä terminaalitoiminta-aloille. Palkkataulukot on julkaistu neuvottelusivustolla akt.fi/neuvottelut. Työehtosopimus on saatu myös Viking Line Abp:n työehtosopimuksesta AKT:n ja Palvelutyönantajat Paltan välille.
Päivitetty: 3.3.2023
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 3.3.2023