Marko Piirainen: Tieverkon yhtiöittäminen askel kohti yksityistämistä
19.1.2017
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen moittii liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin suunnitelmia mm. siitä, että ne nostavat tavallisten autoilevien palkansaajien keskimääräisiä kuluja.
− Liikenneministeri Anne Bernerin esitys on epätasapainoinen. Tavalliselta palkansaajalta suunniteltu tienkäyttömaksu tulisi rokottamaan useita satoja euroja vuodessa, laskee Marko Piirainen.
Polttoaineveron ja ajoneuvoveron lasku ei kompensoi tienkäyttömaksua.
− Polttoaineveron ja ajoneuvoveron lasku kattaisi noin puolet tienkäyttömaksusta. Noin 20 000 kilometriä vuodessa ajavalle se tietäisi vuodessa usean sadan euron lisämenoa, sanoo Piirainen.
Piiraista arveluttaa myös se, että hyväksymällä autoon seurantalaitteen, voisi taloudellisesti päästä suunnilleen nykyistä vastaavaan tilanteeseen.
− Miten tämä olisi sopusoinnussa yksityisyyden suojan kanssa, hän kysyy?
− Mikäli auton käyttömaksu tulee olemaan sitä edullisempi, mitä uudempi ja vähäpäästöisempi auto on, niin myös tätä kautta kevennettäisiin varakkaiden uusien autojen omistajien maksuosuutta ja rangaistaisiin käytetyn auton omistajia, sanoo Piirainen.
Piirainen muistuttaa, että samalla myös käytettyjen autojen arvo laskee. Häntä mietityttää myös, miten tämä näkyisi autokaupan ja autoteollisuuden työpaikoissa.
−Tätäkö tarkoitti Perussuomalaisten lupaus autoveron poistamisesta, hän kysyy.
Yhtiöittäminen on ideologista
Liikenneväylien yhtiöittämisessä on Piiraisen mukaan kysymys Suomen satavuotisen itsenäisyyden aikana yhdessä kootun kansallisomaisuuden hävittämisestä.
− Yksityistäminen on ideologista. Ensin väylät siirretään valtio-omisteiseen yhtiöön, josta ne on helpompi myöhemmin myydä yksityisille pääomasijoittajille bisneksen tekemistä varten. Ja mitä yhtiön kohtuullinen tuotto-odotus pitää sisällään?
Piirainen muistuttaa, ettei ole olemassa tutkittua tietoa siitä, että yksityistäminen toisi tehoa tai muuta hyötyä tiestön ylläpitoon.
Hän on myös huolissaan maaseudulla asuvien ihmisten oikeuksista ja ammattiliikenteen tulevaisuudesta Bernerin myllytyksessä.
− Onko vielä niin, että harvaan asutulla maaseudulla olevat ihmiset joutuvat maksamaan pakollisesta liikkumisesta yhä enemmän?
− Myös ammattiliikenteen asema huolestuttaa. AKT tulee antamaan aikanaan omat yksityiskohtaiset kommenttinsa tästä asiasta.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
- Useilta liitoilta tukitoimia Teollisuusliitolle22.1.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluja saarroilla22.1.2025
- Markku Peltola vaatii linja-autonkuljettajille ajanmukaisia työoloja22.1.2025
- SAK:n hallitus suosittelee eläkesovun hyväksymistä20.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan sopimusneuvottelut etenevät hitaasti17.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019