Marko Piirainen jatkaa AKT:n johdossa
13.6.2014
Puheenjohtaja Marko Piirainen valittiin jatkamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliito AKT ry:n johdossa nelivuotiskauden 2014 – 2018. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Arto Sorvali ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Harri Pasanen. AKT:n XVI edustajakokous järjestetään Helsingissä 12.-14.6.
Johtokolmikko aloittaa ensimmäisen kokonaisen nelivuotiskauden johdossa. Piirainen valittiin puheenjohtajaksi kesken päättyneen edustajakokouskauden marraskuun lopussa 2012. Sorvali ja Pasanen valittiin edustajakokouksessa 2010, mutta aloittivat siirtymäkauden jälkeen 2011.
- Yksimieliset valinnat kertovat hyvästä yhteistyöstä ja antavat hyvän pohjan jatkotyölle, korosti puheenjohtaja Marko Piirainen.
AKT vastustaa EK:n vaatimuksia mm. lakko-oikeuden rajoittamisesta.
– Työntekijöiltä ei voi viedä perustuslaillista oikeutta työtaisteluun. AKT ei ole valmis hyväksymään tällaisia muutoksia, linjaa Piirainen.
Hän muistuttaa, että lakossa on taustalla aina joku epäkohta työpaikalla.
– Miksi työnantaja ei hoida asioita kuntoon ja harjoita hyvää henkilöstöpolitiikkaa.
- Usein ulosmarssi on mielenilmaus, joka johtuu yt-neuvottelujen päättymisestä, sanoo Arto Sorvali.
Marko Piirainen on 38-vuotias puheenjohtaja Porvoosta. Hän aloitti AKT:n aluetoimitsijana Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 1998. Hän on työskennellyt mm. palkkasihteerinä ja talouspäällikkönä. Puheenjohtajaksi hänet valittiin 30.11.2012.
Ensimmäinen varapuheenjohtaja Arto Sorvali, 55, asuu Espoossa. Hän on työskennellyt ahtaajana Helsingin satamassa vuodesta 1979 alkaen. Toimitsijaksi AKT:hen hänet valittiin 2003. Liittosihteeriksi hänet valittiin 1.2.2011 alkaen. Edustajakokous hyväksyi sääntömuutoksen, jonka mukaan liittosihteerin titteliksi tuli 1. varapuheenjohtaja.
Toinen varapuheenjohtaja Harri Pasanen, 49, on työskennellyt mm. linja-autonkuljettajana. Palkkasihteeriksi AKT:hen hänet valittiin 2006. Laukaalainen Pasanen valittiin AKT:n sihteeriksi 1.12.2011. Sääntömuutoksen myötä Pasasen titteliksi vaihtui 2. varapuheenjohtaja.
Lisätietoja: Hilkka Ahde, p. 040 548 1818
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n palvelunumerot palvelevat läpi kesän28.6.2024
- Yhteistyössä on voimaa - urugualaiset ay-miehet vieraili Helsingissä27.6.2024
- Tervehtiminen kertoo työn arvostuksesta, sanovat linja-autonkuljettajat9.7.2024
- Työmarkkinoiden myrsky - tulikuumaa työmarkkinakeskustelua Työväen Musiikkitapahtumassa25.6.2024
- Ohederliga arbetsgivare kan låta bli att betala rätt lön utan rädsla för att straffas – Nu vill ett medborgarinitiativ kriminalisera lönestöld24.6.2024
- Epärehellinen työnantaja voi jättää palkan maksamatta ilman rangaistusta – Nyt kansalaisaloitteella halutaan kriminalisoida palkkavarkaus24.6.2024
- AKT:n uudet toiminta-alueet18.6.2024
- Suomessa eurovaaleissa näkyi työntekijöiden protesti14.6.2024
- 10 syytä äänestää EU-vaaleissa - Käytä äänioikeuttasi7.6.2024
- FFC:s Jarkko Eloranta: Nu gör regeringen så att också de sjuka hamnar i trångmål5.6.2024
Päivitetty: 5.6.2019