Marko Piirainen AKT:n valtuustossa: Työttömyysturvakeskustelu ei kaipaa populismia
17.8.2020
Koronakriisi on vaikuttanut monella tavalla kuljetusalalla työskenteleviin sekä AKT:n toimintaan. Se heijastuu myös syksyllä käynnistyviin tes-neuvotteluihin.
AKT:n kevätvaltuuston kokous pidettiin tänä vuonna koronakriisin takia poikkeuksellisesti 14. elokuuta. Kokous pidettiin Helsingissä Paasitornin juhlasalissa. Kevätvaltuusto hyväksyi mm. vuoden 2019 vuosikertomuksen, tilipäätöksen ja käsitteli ammattiosastojen tekemät aloitteet.
Kokouksessa puhunut AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen käsitteli puheessaan mm. kesällä käynnistynyttä keskustelua ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamisesta. Tätä keskustelua hän luonnehti populistiseksi vailla konkreettisia ehdotuksia työttömyysturvan parantamiseksi.
− Kesähelteillä porvarien esittämät muutokset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kaipaavat myös oikeudenmukaisia tekoja ja avauksia sisältökysymyksiin, eivätkä vain populistisia, vaille totuutta olevia mediaulostuloja, joiden todellisena tarkoituksena on heikentää vailla työtä olevien ihmisten taloudellista asemaa, totesi Piirainen.
Työttömyys kasvanut – kassa selvinnyt hienosti
Koronakriisi vaikutti Piiraisen mukaan monella tavalla ihmisten elämään. Kuljetusalalla työskenteleville tämä näkyi muun muassa työttömyyden kasvuna.
− Toiminta lakkasi lähes kokonaan matkailu- ja matkustamohenkilökunnan sopimusalojen osalta ja koki kovia henkilöstöliikenteen sopimusalojen, linja-autoalan ja taksialan kohdalla.
Kuljetusalan työttömyyskassa on koronan aikana käsitellyt aiempaa verrattuna moninkertaisen määrän hakemuksia. Kovassa paineessa toiminut kassa on selvinnyt tästä hyvin ja hakemusten käsittelyajat on onnistuttu pitämään kohtuullisina. Tästä Piirainen osoitti isot kiitokset kassan henkilökunnalle.
AKT oli mukana työmarkkinajärjestöjen koronaratkaisussa. Siinä yhteistoimintalaissa sekä työehtosopimuksissa olevia neuvottelu- ja ilmoitusaikoja lyhennettiin, mutta samalla omavastuusta eli karenssipäivistä luovuttiin. Poikkeukset ovat määräaikaisia ja voimassa vuoden loppuun. Piirainen totesi, että sopimuksen ansiosta vältyttiin pitkälti irtisanomisilta ja voitiin mennä eteenpäin erilaisilla vuosiloma- ja lomautusratkaisuilla.
AKT:n toimintaan koronakriisi on vaikuttanut muun muassa tapahtumien peruuntumisina, hallinnon etäkokouksina ja liiton henkilöstön etätöinä.
Tulossa vaikeita tes-neuvotteluja
Kuluneen toimintakauden aikana solmitut työehtosopimukset kestävät Piiraisen mukaan kriittisen tarkastelun.
− Työehtosopimukset sisälsivät sekä rahallisesti, ajallisesti että tekstiratkaisujen kautta yleistä linjaa paremmat ratkaisut. On myös hyvä muistaa, että emme olleet edellisellä kierroksella yhdenkään AKT:n sopimusalan osalta kilpailukykysopimuksessa mukana 24 tunnin työajanpidennyksen osalta.
− Solmitut ratkaisut kestävät tarkastelun toimintaympäristön osalta täysin riippumatta siitä, mistä kulmasta niitä tarkastellaan.
Koronakriisi heijastuu myös tuleviin tes-neuvotteluihin. Se on esimerkiksi laukaissut ns. kriisilausekkeen matkustamohenkikökunnan työehtosopimuksen osalta. Tältä osin Piirainen ennusti vaikeita neuvotteluja. Hän uskoo, että korona heijastuu myös muihin syksyllä käynnistyviin tes-neuvotteluihin.
− Neuvottelutyö ei ole muuttunut ainakaan helpommaksi verrattuna koronaa edeltävään aikaan.
KL julkaisee lehden näytenumeron
Kuljetusliitot KL:n osalta keskeisiä asioita ovat olleet toiminnanjohtaja Sanna Viljakaisen aloittaminen KL:n palveluksessa, jäsenliittojen välinen työryhmätyö ja toimistotilojen remontointi.
− Työryhmätöistä konkreettisia tuloksia näemme viestintätyöryhmän osalta, kun saamme syyskuussa KL:n lehden näytenumeron luettavaksemme. Palautetta kerätään herkällä korvalla ja jalostetaan eteenpäin.
Teksti ja kuvat Arto Jokela
Marko Piirainen käsitteli AKT:n kevätvaltuuston kokouksessa kulunutta toimintavuotta, työehtosopimustoimintaa ja koronakriisin vaikutuksia kuljetusalaan ja AKT:n toimintaan. Puhetta kuuntelevat AKT:n 1. varapuheenjohtaja Pekka Lehtonen, valtuuston puheenjohtaja Kai Laaksonen, kokouksen sihteerinä toiminut puheenjohtajan ja hallinnon sihteeri Hannele Siika-aho, valtuuston 1. varapuheenjohtaja Jape Lovén ja valtuuston 2. varapuheenjohtaja Aki Lilja.
AKT:n kevätvaltuusto kokoontui koronakriisin takia vasta 14. elokuuta.
Vuoden 2019 tilinpäätöksen valtuustolle esitteli talouspäällikkö Kati Wallin.
Päivitetty: 17.8.2020
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 17.8.2020