Marko Piirainen: Sipilän hallituksen palkansaajavastainen linja piti myös kehysriihessä
12.4.2018
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen toteaa kehysriihen tuloksista, että Sipilän hallituksen linja pitää.
− Onkohan Suomessa ollut ikinä ennen näin vihamielisesti palkansaajiin suhtautuvaa ja samalla työnantajapuolta ja rikkaita myötäilevää hallitusta, hän miettii.
Piiraisen ei ole vaikea löytää perusteluja näkemykselleen.
- Hallitus valmistelee muutosta, joka keventää irtisanomisen kriteereitä alle 20 hengen yrityksessä. Eikö koeaika ole jo riittävän pitkä aika tutustua puolin ja toisin?
Tämä, samoin kuin alle 30-vuotiaita yli 3 kuukautta työttömänä olleiden kohdalla oikeus tehdä määräaikainen työsopimus ilman päteviä perusteita, ovat Piiraisen mukaan myös rikkomuksia ihmisten yhdenvertaisen kohtelua vastaan.
− Suomen perustuslaissa on mainittu syrjinnän kielto ja ihmisten tasavertaisuus lain edessä, muistuttaa Piirainen.
Piirainen hämmästelee myös yhteistoimintalain selvityshankkeeseen liittyvää kollektiivisen irtisanomissuojan perusteiden uudelleenarviointia. Kollektiivinen irtisanomissuoja tarkoittaa sitä, että irtisanominen voidaan suorittaa pääasiassa vain tuotannollisten ja taloudellisten syiden tai työntekijästä johtuvan painavan syyn perusteella.
Se, että työaikapankki tulee osaksi työaikalakia, ei tullut Piiraiselle yllätyksenä. Sekin on vahvasti kallellaan työnantajan suuntaan.
− Onneksi suurimmassa osassa työehtosopimuksia on sovittu niin, että työaikapankista on sovittava pääluottamusmiehen kanssa. Jos työntekijä joutuu neuvottelemaan yksin työnantajan kanssa, hän on aina lähtökohtaisesti heikommassa asemassa.
Myös joustotyöaika tulee työaikalakiin. Se on hänestä turhaa, sillä työelämässä on jo nykyisin riittävästi joustoja mm. jaksotyöajan takia.
− Seuraavalla hallituksella tulee olemaan kova urakka sen korjatessa porvarihallituksen epäkohdat takaisin oikeudenmukaiselle tasolle, toteaa Piirainen.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019