Liikenneopetusalalle, Elintarvikealan automiehille sekä huolinta-alan varastoterminaaleihin hyväksytyt työehtosopimukset
27.3.2023
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n työehtosopimusneuvottelut ovat loppusuoralla. Viime viikon lopulla saatiin uusia hyväksyttyjä useita sopimuksia. Matkatoimistoja koskevan työehtosopimuksen neuvottelut alkavat 30.3. ja hyväksymistä odottaa myös Airpron työehtosopimuksesta saatu neuvottelutulos.
Huolinta-alan varastoterminaalien työehtosopimusneuvotteluissa saatiin 23.3. neuvottelutulos, minkä huolintajaosto ja sekä AKT:n että Palvelualojen työnantajat Paltan hallitukset ovat nyt hyväksyneet. Palkkoihin saadaan tässä sopimuksessa kaikkiaan neljä 1,5 prosentin korotusta, joista kaksi tänä vuonna (1.4.2023 ja 1.9.2023) ja kaksi vuonna 2024 (1.2.2024 ja 1.10.2024). Taulukkopalkkoihin tulee vastaavat korotukset.
Huolinta-alan sopimuksen kärkitavoite oli määritellä paremmin ulkopuolisen työvoiman käyttöä. Tuloksena työehtosopimukseen saatiin liittojen välille menettelytapamuistio, jonka pohjalta voidaan jatkossa toimia.
Huolinta-alan työehtosopimuksessa uudistettiin myös perhevapaita. Ensinnä käytäntöjä yhtenäistettiin. Palkallisia perhevapaita myönnetään yhdenmukaisesti, perusedellytys on nyt vain se, että työsuhde on kestänyt yli kuusi kuukautta.
Aiemmin synnyttävä osapuoli sai enintään kahdeksan viikkoa palkallista vapaata. Nyt palkallista synnyttävän osapuolen vapaata on pari viikkoa enemmän eli yhteensä 62 arkipäivää, mikä tarkoittaa työviikkoina 10 viikkoa ja 2 arkipäivää. Ei-synnyttävän osapuolen palkallinen vapaa taas nousi viidestä päivästä 22 päivään eli on kolme viikkoa ja neljä päivää. Lisäksi alle 7-vuotiaan lapsen adoptiovanhempi saa palkallista perhevapaata kolme viikkoa.
Parempien vanhempainvapaiden saamiseksi sovittiin yhden kuukauden myöhennys tes-sopimuskauteen, joka päättyy näin ollen vasta 28.2.2025.
Elintarvikealan automiesten sopimuksessa tekstiparannuksia
AKT:n hallitus sekä Elintarviketeollisuus ry ovat hyväksyneet myös 23.3. saadun neuvottelutuloksen Elintarvikealan automiesten työehtosopimuksesta.
Sopimuksessa palkankorotukset saatiin autoliikenteen sopimuksia vastaavien prosenttien mukaan. Tämä tarkoittaa kahden vuoden aikana yhteensä neljää 1,5 prosentin korotusta, joissa korotukset sentitetään myös lisiin.
Sopimukseen saatiin lisäys, jolla logistiikan perustutkinnon suorittaminen lisää palvelusaikaa kaksi vuotta. Sopimus saatiin myös ADR-lisistä.
Liikenneopetusalalle suojavaatteet raskaan liikenteen opetukseen
Myös liikenneopetusalan työehtosopimuksesta saatu neuvottelutulos on nyt hyväksytty sekä AKT:n että Paltan puolelta.
Sopimus pitää sisällään neljä 1,5 prosentin korotusta kahden vuoden aikana. Tekstimuutoksina saatiin ratkaistua suojavaatetuskysymys raskaan liikenteen liikenneopetuksessa. Työaikakysymyksiä ratkotaan jatkossa työryhmätyönä.
- Merkittävää ei ole se, mikä työehtosopimuksessa lukee vaan se, mitä siinä ei lue, sopimustoimitsija Jari Kudjoi linjaa. Neuvottelemalla saatiin siis vältettyä tes:iin haluttuja heikennysehdotuksia.
Hyväksymistä odottavat sopimukset
Airpron työehtosopimukseen on saatu neuvottelutulos, joka odottaa AKT:n hallituksen sekä Airpro Oy:n hyväksyntää.
Neuvottelutilanne muilla sopimusaloilta
Matkatoimistoja koskevan työehtosopimuksen neuvottelut alkavat 30.3. Työehtosopimus on sanottu irti päättymään 30.4. Neuvotteluosapuolina ovat AKT ja Palta.
Aiemmin hyväksytyt sopimukset
Sekä AKT:n että Paltan hallinnot ovat 17.3.2023 hyväksyneet 14.3.2023 aikaan saadun neuvottelutuloksen koskien Finnairin matkustamohenkilöstön palkankorotuksia.
Perjantaina 17.3. AKT:n hallitus hyväksyi työehtosopimusten neuvottelutuloksen Kaupan automiehille. Neuvotteluosapuolina tässä ovat AKT ja Kaupan liitto.
Taksiliikenteen työehtosopimus hyväksyttiin 17.3. Tässä neuvotteluosapuolina olivat AKT ja Taksiliikenteen Työnantajat ry.
AKT:n hallitus hyväksyi 17.3. myös ahtausliikkeiden AKT:laisten toimihenkilöiden työehtosopimuksen. Neuvotteluosapuolina ovat AKT, Steveco, Olmar Pori sekä Finnsteve.
Matkahuoltoalan eli linja-autoasemien työehtosopimus on solmittu maanantaina 6.3.
Huoltokorjaamojen ja linja-autohenkilökunnan työehtosopimukset on solmittu perjantaina 3.3.
Viking Line Abp:n työehtosopimus on solmittu 3.3.
Ahtausalalle on solmittu työehtosopimus 1.3.
Työehtosopimukset on solmittu 28.2. myös kuorma-auto-, säiliöauto- ja öljytuote- sekä terminaalitoiminta-aloille.
Korjattu 29.3. lisätty huolinta-alan sopimuksen palkankorotuspisteet.
Päivitetty: 29.3.2023
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 29.3.2023