AKT XVII − Li Andersson: Hallituksen työllisyyspolitiikka sopii paremmin 1800-luvulle
14.6.2018
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson palasi AKT:n edustajakokouksen tervehdyspuheessaan kokoomuksen tuoreeseen puoluekokoukseen, jossa valtiovarainministeri Petteri Orpo piikitteli ay-liikettä, siitä että “käsi jarrulla kuuluu useimmiten ammattiyhdistysliikkeelle”.
Nyt hallitus on vaikeuksissa omissa lainsäädäntöaloitteissaan, kun alle 30-vuotiaiden työehtojen heikennykset ja pienten työpaikkojen irtisanomisten helpotukset ovat osoittautumassa lainsäädäntöaloitteeksi, jotka eivät ole toteuttamiskelpoisia vaan ovat perustuslain vastaisia.
Hallitus ei saanut sen enempää Anderssonilta kuin edustajakokouksen avauksen muiltakaan puhujilta päänsilityksiä. Hallitus on tiukentanut työttömyysturvan ehtoja, leikannut ansiosidonnaisen kestoa, jäädyttänyt perusturvan indeksit ja sen lisäksi säätänyt suomalaisen työttömyysturvajärjestelmän historian kenties epäonnistunein lain: aktiivimallin. Lähes joka toisen Kelan etuuksia saaneen työttömän perusturvaa on leikattu.
– On laitettava piste politiikalle, jossa työntekijät nähdään pelkkänä resurssina ja työelämän ulkopuolelle jääneet taloudellisena taakkana, Andersson vaati ja toivotti kokoukselle taistelutahtoa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu AKT-lehden omaan vaaligalleriaan31.1.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön työehdoista jo kuudes neuvottelu31.1.2025
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019