Kuljetusliittojen kannanotto: Liikenne- ja viestintäministeriö on jälleen tuhoamassa Suomen kansallisvarallisuutta
14.8.2017
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin ideologinen yksityistämisvimma suuntautuu nyt rautatieliikenteeseen ja on toteutuessaan romuttamassa raideliikenteen alueellisen ja kansallisen kilpailukyvyn. Tästä tulisi kärsimään myös Suomelle elintärkeä vientiteollisuus.
VR:n kalusto on nyt eri kuljetuslajien ympärivuorokautisessa käytössä, jolloin samaa vetokalustoa on voitu käyttää tavara- ja henkilöliikenteen tarpeisiin. Rautateiden pilkkominen eri yhtiöiksi ja etenkin kalustoyhtiön perustaminen mahdollistaa kuitenkin Suomen vero- ja velkarahoilla rakennetun kansallisvarallisuuden, raidejärjestelmän ja kaluston siirtymisen ylikansallisten toimijoiden käyttöön, jolloin kaluston käytöstä nyt saatava synergiaetu menetetään.
Veturimiesten liiton poliittinen mielenilmaus suuntautuu maan hallitusta vastaan sen pyrkiessä romuttamaan Suomen rautatiejärjestelmä. Raideliikenne on olennainen perusta alueelliselle ja kansalliselle kilpailukyvylle, etenkin vientiteollisuuden toimintaedellytyksille. Tärkeä työssäkäyntialueiden liikenne pitää pystyä hoitamaan myös jatkossa.
Kuljetusliitot tukevat Veturimiesten liiton poliittista mielenilmaisua ja ovat jatkossa valmiita päättämään toimenpiteistä, joilla liikenne- ja viestintäministeriö sekä maan hallitus saadaan luopumaan suunnitelmistaan.
Helsingissä 14.8.2017
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
puheenjohtaja Marko Piirainen, 09 6131 1200
Posti- ja Logistiikka-alan Unioni PAU ry
puheenjohtaja Heidi Nieminen, 050 340 3217
Suomen Merimies-Unioni SMU ry
puheenjohtaja Simo Zitting, 0400 813 079
Ilmailualan Unioni ry
puheenjohtaja Juhani Haapasaari, 050 505 8865
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry
puheenjohtaja Juha Kuurne, 050 405 2788
Raideammattilaisten Yhteisjärjestö JHL ry
puheenjohtaja Vesa Mauriala, 040 530 9702
Rautatievirkamiesliitto RVL ry
puheenjohtaja Kari Vähäuski, 040 863 4241
Suomen Lennonjohtajien Yhdistys ry
puheenjohtaja Roy Myrberg, 045 131 6160
Lisätietoja: puheenjohtaja Tero Palomäki, Veturimiesten liitto ry, puhelin 09 5760 370
[Muokattu 15.8. klo 8.03, lisätty Suomen Lennonjohtajien Yhdistys]
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 5.6.2019