Kuljetusliitot valmiita tukemaan PAUta
20.11.2015
Kuljetusliitot ovat saaneet Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUlta tukipyynnön. Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusneuvottelut ovat jumiutuneet työnantajan vaatiessa isoja heikennyksiä työehtoihin. PAU on ollut valmis tekemään sopimuksen laajasti työmarkkinoilla voimassaolevan työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisilla matalilla palkankorotuksilla ja entisillä sopimusteksteillä. PAUn omat lakot alkoivat eilen klo 16.
Kuljetusliitot tekevät yksityiskohtaiset päätökset tukitoimistaan ja niistä ilmoitetaan alkuviikon aikana neljän päivän ilmoitusaikaa noudattaen.
Kuljetusliitoilla on jo pitkään ollut voimassa keskinäinen yhteistyösopimus. Kaveria ei jätetä – sopimus uudistettiin viimeksi syksyllä 2013, jolloin liitot ilmoittivat toimivansa siten, että ne takaavat toisilleen aidon mahdollisuuden työehtosopimusten solmimiseen työllisyys- ja kasvusopimuksen pohjalta. Yhteistyösopimuksen mukaan liitot tukevat toisiaan tilanteissa, joissa nykyisiä työehtoja pyritään työantajan toimesta heikentämään.
Kuljetusliitot:
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Marko Piirainen
Ilmailualan Unioni IAU ry
Juhani Haapasaari
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry
Heidi Nieminen
Raideammattilaisten yhteisjärjestö JHL ry
Vesa Mauriala
Rautatievirkamiesliitto RVL ry
Kari Vähäuski
Suomen Lennonjohtajien yhdistys SLJY ry
Roy Myrberg
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry
Juha Kuurne
Suomen Merimies-Unioni SMU ry
Simo Zitting
Veturimiesten liitto ry
Risto Elonen
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 5.6.2019