Koronakriisissä punnitaan yhteistyö
22.4.2020
– Koen, että koronakriisissä yhteistyö työnantajan kanssa on sujunut hyvin. Tavallaan tässä on oppinut, ettei kaikki järjesty sormia napsauttamalla. Nobina menee työnantajana helposti HSL:n selän taakse, mutta se on kuitenkin vastuussa omien työntekijöidensä terveydestä, Harri Vanhalakka sanoo.
TEKSTI Sini Silván
Koronakriisi iski kuljetusalaan rajusti. Alkutilanteen jälkeen Nobina, Helsingin seudun liikenteen (HSL) suurin liikennöitsijä sai rakennettua jatkuvuussuunnitelman. Talon johto ja henkilöstön edustajat eri varikkoalueilta käyvät päivittäin läpi suunnitelmaa ja siinä yhtiön 1 300 kuljettajan sekä matkustamisen tilannetta.
– Asiakasmäärät ovat romahtaneet ihan täysin, toisinaan ajetaan lähes tyhjillä busseilla, työsuojeluvaltuutettu ja varapääluottamusmies Harri Vanhalakka Nobina Finland Eastista kertoo.
HSL aikaisti kesäliikenteen alkamaan 20. huhtikuuta. Henkilöstömääriin vaikuttaa myös Porvoon Nesteen jalostamon seisokin ja siihen varatun työmatkaliikenteen siirtyminen.
– Näistä syistä on vähän ylimiehitystä huhtikuun lopusta juhannukseen. Lomautuksia ei ole vielä odotettavissa, nyt lähdetään aikaistamaan kesälomien käyttöä ja pekkas-mahdollisuuksia jo huhtikuun lopulta.
Hyvää hygieniaa ja turvaohjaamoita
– Lipunmyynnin lopettaminen oli ensimmäisiä asioita, joita busseissa toteutettiin. Varikoille tuli jo alkuvaiheessa myös käsidesejä, joista ensimmäiset menivät ihan siliän tien. Kuljettajille on jaettu myös käsineitä ja siivousta on tehostettu.
Nyt käytetään turvaohjaamollisia autoja, missä niitä vain on. HSL on antanut luvan, että esimerkiksi teliauto voidaan korvata autolla, jossa on kuljettajan suojapleksi. Huhtikuun alussa tuli Työterveyslaitokselta (TTL) uusia ohjeita, joiden mukaan busseihin, joista turvaohjaamo puuttuu, tulisi rakentaa väliaikainen tai kunnollinen turvaohjaamo. Pleksien asennus alkoikin jo ennen pääsiäistä. Vanhalakka on itsekin esittänyt, että kuljettajan puoli eristettäisiin kokonaan esimerkiksi väliaikaisella muovilla.
– Itse toivon ja kuljettajatkin haluaisivat enemmänkin toimenpiteitä. Ymmärrän, että HSL:n liikennöintisopimuksissa on tietyt velvoitteet, joissa on korkeat sanktiot, mutta myös kuljettajan terveyttä pitää ajatella.
Yksi työsuojelun tavoite toteutui myös siinä, että Nobinalla tehtiin kuljettajien riskinarviointi yhdessä työterveyshuollon kanssa. Vanhalakka sanoo, että tekee parhaansa luottamushenkilönä, mutta korostaa, että isoin vastuu on työnantajalla.
Päivitetty: 22.4.2020
Viimeisimmät uutiset
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
- Useilta liitoilta tukitoimia Teollisuusliitolle22.1.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluja saarroilla22.1.2025
- Markku Peltola vaatii linja-autonkuljettajille ajanmukaisia työoloja22.1.2025
- SAK:n hallitus suosittelee eläkesovun hyväksymistä20.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan sopimusneuvottelut etenevät hitaasti17.1.2025
Päivitetty: 22.4.2020