AKT ja SMU: Ay-liikkeelle merkittävä periaatteellinen voitto käräjäoikeudessa
3.8.2023
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi 21. heinäkuuta kiinalaisvarustamo Coscon turvaamistoimipyynnön. Liberian lipun alla seilaavan mukavuuslippulaiva Da Tain lastauksen pysäyttävälle saarrolle oli perusteet. Käräjäoikeus ratkaisi näin asian työntekijöiden hyväksi. Tämä oli Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:lle sekä Suomen Merimies-Unioni SMU:lle erittäin tärkeä voitto. Jo muutamaa päivää myöhemmin Da Tain miehistölle allekirjoitettiin uusi, oikeudenmukaisempi työehtosopimus.
- Olemme todella tyytyväisiä käräjäoikeuden ratkaisuun, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko kertoo. Hän luonnehtii päätöstä historialliseksi.
Yleensä turvaamistoimiratkaisut ovat kääntyneet toisin päin. Käräjäoikeudessa on vastaavissa tilanteissa liki automaattisesti myönnetty varustamoille turvaamistoimi. Näin on toistuvasti pyritty estämään mahdollisuuksia puuttua työolosuhteisiin ja selvittää tilannetta laivoilla.
- Nyt nähdään, että kun on jaksettu tehdä työtä pitkäjänteisesti ja kyseenalaistettu totuttu linja, on saatu aikaan myös tuloksia, SMU:n puheenjohtaja Kenneth Bondas sanoo.
Ammattiliitot olivat saartaneet Liberian lipun alla kulkevan Da Tai -mukavuuslippulaivan, joka oli tullut Kotkan ja edelleen Helsingin satamaan lastaamaan sellua. Aluksella teetettiin töitä alipalkalla. Töitä tehtiin myös täysin alan sopimusten vastaisesti seitsemänä päivänä viikossa. Vakava ihmisoikeusloukkaus oli myös miehistön mahdollisuus kotiutua aikaisintaan 12 kuukautta töiden aloittamisesta. Silloinkin oli vain tilaisuus esittää pyyntö kotiuttamisesta.
Varustamo haki käräjäoikeudesta ammattiliitoille turvaamistoimea yhdistettynä puolen miljoonan euron uhkasakkoon, millä olisi haluttu pakottaa lopettamaan saarto. Koska turvaamistoimea tai uhkasakkoa ei myönnetty, työntekijöiden puolesta päästiin neuvottelemaan. SMU onnistui jo 26.7. saamaan aluksen miehistölle kansainväliset normit täyttävän sopimuksen.
- Tapaus on hyvin periaatteellinen. Onko oikein, että Suomesta kuljetetaan rahtia aluksilla, joissa työntekijät tekevät töitä alihintaan ja ihmisoikeuksia rikkoen? Onko oikein, että näitä käytäntöjä katsotaan läpi sormien? Ay-toiminta näyttää, että Suomessa on halua auttaa ja tukea myös kansainvälisillä vesillä seilaavia merimiehiä, joiden oikeuksia poljetaan. Käräjäoikeuden päätös vahvisti tätä linjaa, Ismo Kokko sanoo.
- Perussyy sille, miksi myös ulkomaalaisten alusten miehistön oloja seurataan myös Suomessa, on paitsi solidaarisuus myös se, että muuten käynnissä on työehtojen kilpajuoksu pohjaa kohti. Siinä yritykset teettävät työtä heikoimmilla työehdoilla ja etsivät halvinta mahdollista vaihtoehtoa. Estämällä työehtojen polkemista, autamme myös itseämme.
Lue laajempi juttu aiheesta aktlehti.fi
Päivitetty: 15.8.2023
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 15.8.2023