Kansainvälisenä työturvallisuuspäivänä muistetaan työssä menehtyneitä työntekijöitä
28.4.2020
Tiistaina 28.4. vietetään kansainvälistä työturvallisuuspäivää. Kansainvälisen työjärjestön ILOn koordinoima päivä on alun perin perustettu muistamaan työssään menehtyneitä työntekijöitä.
Työturvallisuuskeskus järjestää tiistaina kansainvälisen työturvallisuuspäivän webinaarin, johon mahtuu mukaan 250 ensimmäistä osallistujaa.
Recognition of COVID-19 as an occupational disease. Kuva: ITF
Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot muistuttavat työturvallisuuden tärkeydestä
Läheskään kaikki työntekijät eivät voi tehdä etätyötä koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa. Virus edellyttää erityistä valppautta kaikkialla, myös työpaikoilla.
– Useat työntekijät kohtaavat työssään jatkuvasti asiakkaita sekä hoitoa, hoivaa ja ohjausta tarvitsevia ihmisiä. Toiset taas vastaavat tilojen puhtaudesta ja teknisestä toimivuudesta. Teollisuuden, kaupan ja kuljetuksen työntekijät huolehtivat, että ihmiset saavat tarpeellisen ravinnon ja kulutustavarat, SAK:n työympäristö- ja tasa-arvoasioiden asiantuntija Anne Mironen muistuttaa.
Suomessa koronakriisiä on hoidettu terveys edellä. Hyvinvointipalvelut ja hallinto toimivat meillä kansainvälisesti verraten hyvin ja koronaviruksen leviämistä on onnistuttu hillitsemään Suomen hallituksen päättämillä toimenpiteillä.
Koronavirusepidemia on haastanut suomalaisen terveydenhuollon, mutta toistaiseksi sairaala- ja tehohoitopaikat ovat riittäneet.
– Sairaita hoitaneet ovat kuitenkin joutuneet työskentelemään paineen alla huolissaan omasta terveydestään. Toinen huolen aihe on se, että muiden merkittävien terveyteen ja työkykyyn vaikuttavien sairauksien hoito ja kuntoutus ovat viivästynet koronaepidemian vuoksi, Mironen huomauttaa.
Asiantuntijatahojen ohella työsuojelualan organisaatiot työsuojeluhallinto, Työterveyslaitos ja Työturvallisuuskeskus ovat antaneet tärkeää ohjeistusta. Myös ammattiliitot ovat aktiivisesti ohjeistaneet ja tukeneet jäseniään.
Anne Mironen korostaa työnantajan velvollisuutta arvioida työpaikan riskejä. Työnantajan on hoidettava työpaikan työsuojeluasiat priimakuntoon yhdessä työntekijöiden, henkilöstön edustajien ja työterveyshuollon kanssa.
– Myös jaksamiseen liittyvät kuormituskysymykset on otettava vakavasti ja niihin on haettava ratkaisuja. Väsymys saa aikaan virheitä, jotka voivat olla kohtalokkaita.
Kansainvälisenä työturvallisuuspäivänä muistetaan työssä menehtyneitä työntekijöitä
Päivitetty: 28.4.2020
Viimeisimmät uutiset
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
- Useilta liitoilta tukitoimia Teollisuusliitolle22.1.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluja saarroilla22.1.2025
- Markku Peltola vaatii linja-autonkuljettajille ajanmukaisia työoloja22.1.2025
- SAK:n hallitus suosittelee eläkesovun hyväksymistä20.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan sopimusneuvottelut etenevät hitaasti17.1.2025
Päivitetty: 28.4.2020