Kai Laaksonen: Toivottavasti järki voittaa
22.11.2018
AKT:n kesäkuussa valitun valtuuston ensimmäinen kokous pidettiin 20. marraskuuta Helsingissä. Noin kolmannes valtuuston jäsenistä on uusia. Kokouksen avannut valtuuston puheenjohtaja Kai Laaksonen totesikin avauspuheessaan, että tämä tuo varmasti myös uutta näkemystä valtuuston toimintaan.
Laaksonen käsitteli myös edellistä edustajakokouskautta. Ay-liikkeen osalta se on mennyt pitkälle puolustusasemissa porvarihallituksen pyrkiessä ajamaan ay-liikettä nurkkaan.
− Kuluvan edustajakokouskauden aluksi ollaankin jo päästy maistamaan Sipilän kaartin viimeistä temppua. Arkadianmäen mestarit Suomen Yrittäjien avustuksella päätti helpottaa irtisanomisia pienissä yrityksissä sormeilemalla työsopimuslakia itselleen sopivaksi.
Laaksonen pelkää, ettei hallituksen temppuilu jää tähän, vaan että lisää tulee, jos aika vain riittää.
− Toivon mukaan järki voittaa ja tähän kyykyttämiseen tulee loppu, kun keväällä vaaliuurniin pudotellaan niitä oikeita lappuja.
Laaksonen korosti myös järjestämistyön tärkeyttä.
− Se on jäsenhankintaa, mutta vähintään yhtä suurelta osin se on järjestäytyneiden aktivoimista. On saatava porukka ymmärtämään, ettei liitto ole joku kaukainen taho, joka hoitaa kaikki ongelmat, vaan liitto on se järjestäytyneiden kasvava joukko, joka yhdessä hoitaa asioita työpaikalla.
Kai Laaksonen korosti AKT:n valtuuston syyskokouksen avauspuheessaan järjestämistyön merkitystä.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu AKT-lehden omaan vaaligalleriaan31.1.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön työehdoista jo kuudes neuvottelu31.1.2025
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019