ITF:n hallitukseen valittu Marko Piirainen: Solidaarisuustyö antaa aitoja tuloksia
22.10.2018
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen on valittu SAK:laisten kuljetusliittojen edustajaksi Kansainvälisen Kuljetustyöntekijöiden Liiton ITF:n (International Transport Workers Federation) hallitukseen seuraavalle viisivuotiskaudelle. ITF:n 44. kongressi kokoontui 14.–20.10 Singaporessa.
Piirainen pitää tärkeänä kansainvälistä solidaarisuustyötä.
− Solidaarisuustyö on pitkälti taloudellisten voimavarojen parantamista. Voimme sen avulla edistää niitä ammattiyhdistystoiminnan perustehtäviä ja arvoja, jotka ovat olleet vuosikymmeniä Pohjoismaissa itsestäänselvyyksiä. Sellaisia ovat muun muassa järjestäytymisvapaus, ammattiosaston valitsemat luottamushenkilöt työpaikoilla sekä koulutus, tutkimus ja nuorisotoiminta. Kansainvälisen solidaarisuustyön merkitys on korostunut globalisaation myötä, Piirainen toteaa.
− ITF tekee laajaa solidaarisuustyötä esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa yhdessä AKT:n ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASK:n kanssa. Tällä työllä on saavutettu hyviä tuloksia ja edistetty ammattiliittojen yli rajojen ulottuvaa yhteistyötä.
Suomalainen kuljetus- ja logistiikka-ala hyödyntää myös tietoa siitä, mitä maailmalla tapahtuu esimerkiksi alihankinnan, kilpailutusten, kabotaasin tai palkkakehityksen osalta.
− Tämän globaalin kehityksen heijastusvaikutukset ulottuvat AKT:n jäsenten työpaikoille asti. Näissä pitkissä ketjuissa meillä on vielä paljon tekemistä ja oppimista, sanoo Piirainen.
ITF:n Kongressi kävi laajan keskustelun myös kuljetus- ja logistiikka-alalla tapahtuvasta työn automatisaatiosta, robotisaatiosta sekä digitalisaatiokehityksestä.
ITF:ään kuuluu 670 ammattiliittoa 140 maasta. Sen jäsenmäärä on noin 19,7 miljoonaa.
http://www.itfglobal.org/en/global/
www.itfcongress2018.org
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu AKT-lehden omaan vaaligalleriaan31.1.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön työehdoista jo kuudes neuvottelu31.1.2025
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019