Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon
24.5.2023
Nordic Transport Workers’ Federation NTF valitsi konferenssissaan Helsingissä 24. toukokuuta AKT:n Ismo Kokon puheenjohtajakseen seuraavalle viisivuotiskaudelle. Kansainvälisellä kuljetusalan työntekijöiden yhteistyöllä reagoidaan konkreettisimmillaan mukavuuslippulaivojen miehistöjen työehtoihin.
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko ja ETF:n puheenjohtaja Frank Moreela näkevät ammattiliitoilla tärkeän roolin reagoida äärioikeiston vaikutuspyrkimyksiin.
Kuva: Pekka Rousi/NTF
Pohjoismaiseen kuljetustyöntekijöiden liiton NTF:n konferenssi kokosi Helsinkiin 23.-24. toukokuuta 180 pohjoismaista ja kansainvälistä kuljetusalan työntekijäliittojen edustajaa. NTF on yhteistyöjärjestö pohjoismaisille kuljetusalan ammattiliitoille niin maantieliikenteessä, ilmailussa kuin meriliikenteessä.
- Yhdessä yli maa- ja liittorajojen pohdittiin ratkaisuja kuljetusalan tulevaisuuden näkökulmasta ja luotiin entistä parempia yhteistyön edellytyksiä. Pysyvää on se, että ihmiset haluavat työstään palkan, jolla tulee toimeen, tapahtuman järjestelyistä vastaava NTF:n pääsihteeri Anu Hietala sanoo.
Uudeksi NTF:n puheenjohtajaksi viisivuotiskaudelle valittiin AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
- On etuoikeus saada työskennellä ammattiyhdistysliikkeessä ja sen hyväksi, Kokko sanoi kiittäessään luottamuksesta.
Konferenssin teema oli kuljetusalan tulevaisuus. Tulevaisuuskeskustelussa nähtiin, että tarve liikuttaa sekä ihmisiä että tavaroita säilyy, vaikka ala kehittyy. Ammattiliittojen tarve ei ole vähenemässä.
- Muutosten seurauksia on pyrittävä ennakoimaan ja kyettävä muuttamaan esimerkiksi sopimus- ja työympäristötoimintaa vastaamaan muutoksia, Kokko linjaa.
Niin Kokko kuin Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto ETF:n puheenjohtaja Frank Moreels nostivat uhkakuvana esiin ammattiyhdistysliikettä uhkaavan poliittisen äärioikeiston nousun Euroopassa.
- Äärioikeisto ei kulje saappaissa ja maihinnousukengissä, vaan puvut päällään, mutta vaarallisempana kuin koskaan, Moreels sanoo. Ja huomioi äärioikeiston nousun jopa pohjoismaisten valtioiden hallituksiin.
- Kun demokratiaan syntyy tyhjiöitä ja ajat ovat vaikeat, se antaa kasvualustaa populistisille oikeistoliikkeille. Äärioikeistolaiset voimat hyödyntävät vihamielisyyttä ulkomaalaisia kohtaan ja ovat myös suora uhka ammattiliitoille, joiden työ perustuu solidaarisuuteen ja yhteistyöhön kaikkien työntekijöiden kesken, Kokko puolestaan arvioi.
Ammattiliitoilla on merkittävä rooli vastustaa syrjintää, vihaa ja äärimielipiteitä.
- Meidän on myös kannustettava avoimeen dialogiin ja vastuulliseen tiedonvälitykseen, jotta voimme torjua äärioikeiston harhaanjohtavia viestejä, Kokko linjaa.
AKT:n edustajina NTF:n jaostoihin valittiin myös sopimustoimitsijat: Johanna Tuomaala, siviili-ilmailu, Vesa Lackman, maanteiden tavaraliikenne sekä ympäristötyöryhmä, Juha Anttila, satama, Juha Ollas, julkinen liikenne sekä Jari Kudjoi, huolinta ja varastot.
Päivitetty: 24.5.2023
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 24.5.2023