Irtisanomistahti kiihtyi kesää kohti
25.6.2015
Irtisanomisten määrä pysytteli alkuvuonna viime vuoden tasolla. Kesää kohti potkuja on kuitenkin jaettu kiihtyvällä tahdilla.
SAK:n keräämien tietojen perusteella tammi–kesäkuussa 2015 irtisanottiin yhteensä 5 374 työntekijää. Luku on lähes sama kuin viime vuoden puolessavälissä (5 558).
Eniten potkuja jaettiin kesäkuussa: yli 1 700 työntekijää on tähän mennessä irtisanottu. Viitenä ensimmäisenä kuukautena irtisanomistahti oli selvästi maltillisempi. Keskimäärin potkujen määrä jäi reiluun 700:aan kuukaudessa.
Alkuvuoden suurin irtisanoja oli Tieto Oyj, joka antoi maaliskuussa potkut 435 työntekijälleen. Seuraavaksi tulivat Sandvik Oy (340 irtisanottua), Posti Oyj (319) ja UPM-Kymmene Oyj (300). Sandvik on tarjonnut 140 irtisanotulleen siirtymämahdollisuutta Turun tehtaalta muualle, joten sen osalta irtisanomisten määrä voi vielä pienentyä.
Irtisanomiset jakaantuivat tasaisesti yksityisille palvelualoille (2 132) ja teollisuuteen (2 079). Teollisuudessa eniten työntekijöitään irtisanoivat teknologiateollisuuden yritykset: määrä nousi yli 800:n.
Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä oli alkuvuonna yhteensä reilut 41 000 työntekijää, joka on yli 14 000 vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Määrä pieneni varsinkin toisella neljänneksellä: huhti–kesäkuussa uusien yt-neuvottelujen alaisten työntekijöiden määrä jäi vajaaseen 15 200:aan, kun vastaava luku viime vuonna oli lähes 23 500.
Myös työnantajien ilmoittama työntekijöiden vähennystarve on toisella neljänneksellä pysytellyt viimevuotista matalampana. Toistaiseksi huhti–kesäkuun aikana on ilmoitettu 3 160 työntekijän vähennystarpeesta, mikä on yli tuhat henkilöä vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö kerää tiedot yt-neuvotteluista, lomautuksista ja irtisanomisista pörssitiedotteista ja muista julkisista lähteistä. Osoitteesta www.sak.fi/irtisanomistilastot löytyvät tilastot eivät sisällä kuntien tietoja.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Ilmailualan Unioni: Finnair päättämässä kahden luottamusmiehen työsuhteet työtuomioistuimeen toimitettujen todisteiden vuoksi29.11.2024
- AKT: Yhteistoimintalain muutokset ovat lain perusidean vastaisia28.11.2024
- SAK:n Eloranta edustajistossa: Taloutemme kestää 10 %:n palkankorotukset21.11.2024
- Valtuusto hyväksyi toiminnan suuntaviivat vuodelle 202521.11.2024
- AKT: Tes-kierroksen kärkenä työhyvinvointi – kun työntekijä voi työssä hyvin, syntyy tuottavuutta20.11.2024
- Ismo Kokko AKT-lehden kolumni: Työhyvinvointi ei ole kustannus15.11.2024
- Industrial Union President Riku Aalto announces ten per cent pay claim13.11.2024
- Industrifackets Riku Aalto: Målet är en löneförhöjning på 10 procent13.11.2024
- Teollisuusliiton Riku Aalto: Palkankorotustavoitteemme on 10 prosenttia13.11.2024
- Hyvä fiilis ja tiukkoja tavoitteita jaostojen yhteiskokouksessa7.11.2024
Päivitetty: 5.6.2019