Helteinen 110-vuotisjuhla Oulussa
23.8.2015
Aurinko helli AKT:n 110-vuotistapahtumaan Oulun Rotuaarilla osallistuneita sunnuntaina. Letkeästä ohjelmasta ja tarjoiluista nauttineita osanottajia puhutti yhteiskuntasopimuksen kiemurat.
-Yhteiskuntasopimus oli jo sanana väärä. Viime viikolla omaan mahdottomuuteensa kaatunut sopimus oli puhdas työmarkkinaratkaisu. Myös sen ajankohta oli erikoinen. Miksi ratkaisuja haettiin nyt, kun työehtosopimukset ovat katkolla vasta tammikuussa 2017, totesi AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
- Huomenna kuulemme, miten tästä mennään eteenpäin. Hallitus on luvannut kertoa, mitä on tulossa, jatkoi Piirainen.
Hän korosti, että ay-liike haluaa tehdä yhteistyötä hallituksen kanssa jatkossakin mm. työelämän uudistuksia koskevissa kysymyksissä. Piirainen peräänkuulutti kuitenkin luottamusta ja pitkäjänteistä työtä työelämän kehittämisessä.
-Jos haetaan aidosti ratkaisuja Suomen saamiseksi nousuun, pitää henkilöstö ottaa mukaan vaikuttamaan yrityksen asioihin. Työssäjaksaminen ja työssä viihtyminen sekä henkilöstön koulutus ovat avainasioita, että saamme pyörät pyörimään nykyistä vinhemmin, korostaa Marko Piirainen.
Rotuaarilla väkeä viihdytti oululainen laulaja ja lauluntekijä, tilaisuuden juontanut Mikko Salmi ja Kellon Työväen Urheilijoiden voimisteluryhmät.
Tilaisuuteen oli kutsuttu Oulun ja Rovaniemen aluetoimistoalueiden jäsenet perheineen. Kutsua oli noudatettu hyvin. Rotuaarilla oli liikkeellä reilut 400 ihmistä.
AKT:n 110-vuotisjuhlakiertue on ennen Oulua pysähtynyt Tampereella ja Helsingissä. Ensi sunnuntaina 30. elokuuta on vuorossa kiertueen viimeinen etappi Jyväskylä.
Aurinko helli AKT:n 110-vuotis juhlassa Oulun Rotuaarilla.
Kellon Työväen Urheilijoiden voimisteluryhmien taidokkaat esitykset ilahduttivat yleisöä.
AKT tarjosi syntymäpäiväjuhlien kunniaksi kahvit ja makkarat kaikilla Rotuaarilla liikkuneille.
Oululainen laulaja ja lauluntekijä, tilaisuuden juontanut Mikko Salmi (vasemmalla) haastatteli AKT:n puheenjohtaja Marko Piiraista mm. yhteiskuntasopimuksesta.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019