EU komissio perääntyi kabotaasiasiassa
16.5.2013
Euroopan kuljetustyöntekijät järjestivät 14.5. toimintapäivän, jonka aikana liikennekomissaari Siim Kallas sai selkeän viestin kuljetusalan ammattilaisilta: EI kabotaasiliikenteen vapauttamiselle, SEIS sosiaalinen dumppaus!
Saman päivän iltana komissiolta tuli tiedote, jonka viestiä Euroopassa tulkittiin siten, että nykyinen komissio ei toimikaudellaan enää toisi uutta esitystä kobotaasiliikenteen rajoitusten poistamisesta. Tiedotteessa todettiin, että ” kabotaasin sääntöjä on kehitettävä pitkällä aikavälillä, mutta se on tehtävä oikein ja kaikkia osapuolia kuullen.” Nythän komissio on ajanut liberalisointia eurooppalaisten työntekijä- ja työnantajajärjestöjen yhteisestä, kiivaasta ja perustellusta vastustuksesta huolimatta.
Komission perääntyminen tiivistyy lauseeseen ” Tämä prosessi on monimutkainen ja se vie aikaa - mikä vaikeuttaa mahdollisuutta käsitellä tätä kysymystä tämän komission toimikauden aikana.” Tiedotteessa todetaan lisäksi, että ”lyhyellä aikavälillä on mahdollista on parantaa valvontaa ja sääntöjä, mukaan lukien sosiaaliset näkökohdat, sekä tehdä markkinoiden toimintaa paremmaksi niin, että se hyödyttää kaikkia alalla työskenteleviä ja koko EU: n taloutta, joka on erittäin riippuvainen tehokkaista liikennepalveluista. Tämä on keskeinen osa kaikkia toimia tulevina kuukausina.”
Niin kauan, kun sosiaaliset ja taloudelliset erot ovat nykyisen suuruiset Euroopan eri laidoilla, ei kabotaasiliikenteen vapauttamiselle ole edellytyksiä alan eurooppalaisen työntekijäjärjestön ETF:n ja työnantajajärjestön IRU:n yhteisen kannanoton mukaan.
Lisätiedot: Harri Pasanen 040 582 8016
Päivitetty: 2.2.2021
Viimeisimmät uutiset
- Ilmailualan Unioni: Finnair päättämässä kahden luottamusmiehen työsuhteet työtuomioistuimeen toimitettujen todisteiden vuoksi29.11.2024
- AKT: Yhteistoimintalain muutokset ovat lain perusidean vastaisia28.11.2024
- SAK:n Eloranta edustajistossa: Taloutemme kestää 10 %:n palkankorotukset21.11.2024
- Valtuusto hyväksyi toiminnan suuntaviivat vuodelle 202521.11.2024
- AKT: Tes-kierroksen kärkenä työhyvinvointi – kun työntekijä voi työssä hyvin, syntyy tuottavuutta20.11.2024
- Ismo Kokko AKT-lehden kolumni: Työhyvinvointi ei ole kustannus15.11.2024
- Industrial Union President Riku Aalto announces ten per cent pay claim13.11.2024
- Industrifackets Riku Aalto: Målet är en löneförhöjning på 10 procent13.11.2024
- Teollisuusliiton Riku Aalto: Palkankorotustavoitteemme on 10 prosenttia13.11.2024
- Hyvä fiilis ja tiukkoja tavoitteita jaostojen yhteiskokouksessa7.11.2024
Päivitetty: 2.2.2021