AKT tuomitsee jyrkästi: Hallitus ulosliputtaa suomalaiset kuljettajat
18.12.2015
AKT tuomitsee jyrkästi hallituksen esityksen, jonka mukaan Suomen lainsäädännöstä kumottaisiin kabotaasia koskevat kansalliset määritelmät. Maaliskuusta alkaen laissa viitattaisiin vain Euroopan unionin säännöksiin.
- Liikenneministeri Anne Bernerin esitys on kuolinisku suomalaiselle kuljetuselinkeinolle ja liittää suomalaiset raskaan liikenteen kuljettajat jonon jatkoksi työttömien armeijaan. AKT on jo pitkään ja johdonmukaisesti korostanut, että Suomen määritelmä ja tulkinta kabotaasista ovat oikeat, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Hän ihmettelee hallituksen käsien ylösnostoa tilanteessa, jossa myös autoliikenteen työnantajat ovat olleet samoilla linjoilla AKT:n kanssa.
- Tähän asti yliyritysmyönteinen hallitus kääntää nyt selkänsä kuljetuselinkeinolle. Erikoista hallituksen linjauksessa on vielä sekin, että ministerivaliokunnassa tämän kannan esitteli ulkoministeri Timo Soini. Perussuomalaiset ovat rekkaprotesteissa mekkaloineet sillä, että AKT ja muut alan järjestöt eivät tee mitään suomalaisen kuljetuselinkeinon puolustamiseksi. Nyt perussuomalaiset ulosliputtavat hallitusrintamassa suomalaiset kuljettajat, jyrisee Marko Piirainen.
Suomen tavaraliikennelain mukaan kabotaasikuljetuksena pidetään jokaista kuorman purkua. Kabotaasia saa harjoittaa vain väliaikaisesti, joka tarkoittaa enintään kymmentä purkua kolmen kuukauden aikana. Keskeinen ero Suomen ja EU-määräysten välillä on se, miten kuljetetut kuormat lasketaan.
EU-komissio pitää Suomen nykyistä kabotaasimääritelmää ja väliaikaisuuden vaatimusta EU-säännösten vastaisena ja on aikonut haastaa Suomen EU-tuomioistuimeen, mikäli Suomi ei muuta säännöksiään.
- Edellisen hallituksen kokoomuslainen liikenneministeri Paula Risikko oli valmis viemään asian EU-tuomioistuimen ratkaistavaksi. AKT oli myös tällä kannalla. Hallitus vaihtui ja nyt Berner ja Soini ovat valmiit höllentämään lakia, hämmästelee Marko Piirainen.
- Lakimuutos lisää oleellisesti riskiä harmaan talouden kasvusta kuljetuksissa. Lisääntyvä työttömyys karsii verotuloja ja kasvattaa työttömyysmenoja. Ennakoitavissa on myös iso riski liikenneturvallisuuden heikentymisestä. Kun tähän listaan lisää vielä raskaan liikenteen valvonnan selvän vähentymisen, ei voi kun vain ihmetellä hallituksen esitystä, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Lisätiedot marko.piirainen@akt.fi tai p. 0400 729 450
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
- Useilta liitoilta tukitoimia Teollisuusliitolle22.1.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluja saarroilla22.1.2025
- Markku Peltola vaatii linja-autonkuljettajille ajanmukaisia työoloja22.1.2025
- SAK:n hallitus suosittelee eläkesovun hyväksymistä20.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan sopimusneuvottelut etenevät hitaasti17.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019