AKT paheksuu Finnairin avainhenkilöiden kannustinjärjestelmää
4.3.2021
Finnair ilmoitti tammikuussa suoritinperusteisesta kannustinjärjestelmästä 70 avainhenkilön osalta vuosille 2021−2023. Kannustinjärjestelmän yhtenä suoristusperusteena on yksikkökustannus CASK (Cost of Available Seat Kilometer), johon kuuluvat osana myös matkustamohenkilöstön palkkakustannukset. Muita suoritusperusteita ovat osakekohtainen tulos sekä CO2 päästöt (polttoaineenkulutus).
Finnair on painostanut henkilöstöryhmiään säästötalkoisiin koronan varjolla sekä irtisanonut henkilöstöään lukuun ottamatta matkustamohenkilöstöä, joka on suurimmaksi osaksi lomautettuna.
Matkustamohenkilöstön yt-neuvottelut päättyivät helmikuussa. Finnair oli yksipuolisesti ilmoittanut, että se haluaa muuttaa työajan alkamisajankohtaa sekä päivärahojen määräytymisperusteita siten, että osa verottajan ohjeistuksen mukaisista päivärahoista jäisi saamatta. Näillä toimenpiteillä on mittavat euromääräiset vaikutukset matkustamohenkilöstön ansioihin ja samalla myös yksikkökustannus CASK:ia pienentävä vaikutus, joka ajastaan laukaisee kannustinjärjestelmän 70 avainhenkilöille.
AKT paheksuu valtionomisteisen Finnairin tapaa palkita avainhenkilöitä tällaisena aikana, kun valtionomisteinen yhtiö on saanut tukea valtiolta sekä tehnyt mittavia säästötoimenpiteitä, joilla on ollut alentava vaikutus edustamamme matkustamohenkilöstön työpaikkoihin ja ansioihin.
Päivitetty: 4.3.2021
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n kuudella autoliikenteen alalla palkankorotuksia 1.3.2025 alkaen3.3.2025
- AKT:n neuvotteluviikon päättivät satamien ja huolinnan neuvottelut28.2.2025
- Työehtosopimukset syntyivät autoliikenteen aloille28.2.2025
- AKT:lle neuvottelutulos kuuden autoliikenteen alan työehtosopimusneuvotteluista26.2.2025
- Tes-viikko alkoi satamien ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluilla25.2.2025
- SAK: Hallitus heikentää työntekijöiden turvaa - Jatkossa potkut voi saada entistä helpommin24.2.2025
- AKT:n saarrot loppuvat22.2.2025
- AKT: ”Päänavaus ei ole automaatti muille aloille – AKT:n tes-kierros jatkuu”22.2.2025
- AKT:n neuvotteluviikon päättivät Viking Linen sekä huolinta-alan varastoterminaalien neuvottelut21.2.2025
- AKT:ssa neuvoteltu jälleen useilla aloilla – joissain hieman edistystä19.2.2025
Päivitetty: 4.3.2021