AKT:n Piirainen: Elinkeinoelämän ja Yrittäjien pohjaton ahneus meni jo yli

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen totesi (Itäväylä 8.3.), että ”meidän ammattiyhdistysliike jarruttaa voimakkaasti monia uudistuksia ja taistelee oman asemansa säilyttämisen puolesta. Ei kannata odottaa, että maailma on juhannukseen mennessä muuttunut, vaan edessä voi olla 30-vuotinen sota.”  SY:n ex-toimitusjohtaja Jussi Järventaus puolestaan vertasi työmarkkinajärjestöjä eksoottisiin hiihtäjiin (HS 8.3.) Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattilan mielestä ”suomalaisten palkat ovat vielä 10-15 % liian korkeat. Tarvitaan siis edelleen palkkamalttia ja vielä monta kikyä” (HS 12.3.)

Puretaanpa hieman näitä edellä kuvattuja asioita, mitä ne tarkoittaisivat reilulle 2 miljoonalle palkansaajalle. EK:n pj. Mattila siis ehdottaa suoraan suomeksi sanottuna kotimaisen ostovoiman ja sitä kautta alkavaa talouskasvua ylläpitävän kulutuskysynnän tyrehdyttämistä omatoimisesti, joka aiheuttaa näin ollen välitöntä lisätyöttömyyttä rakentamiseen, kaupan alalle, yksityiselle palvelusektorille sekä kuljetus- ja logistiikkasektorille.

SY:n Pentikäinen esitys tarkoittaa yleissitovista työehdoista luopumista eli esimerkiksi peruspalkasta, olosuhdelisistä (ilta, yö, vuorolisä), työajanlyhennys/pekkaspäivistä, lomaltapaluurahasta, sairausajan palkasta ei olisi enää varmuutta. Myös sunnuntaityölisän poistoa palkansaajilta on aika ajoin väläytelty sekä EK:n että SY:n edustajien toimesta.

SY:tä Järventaukselle voisin todeta, että ohjeita ladulle ollaan kyllä antamassa, mutta itsellä ei ole kykyä eikä halua lähteä kisaan. Selkein esimerkki tästä saatiin viime keväänä kun työmarkkinajärjestöt ja hallitus sorvasivat paikallisen sopimisen mallin joka olisi antanut järjestäytymättömään yrityskenttään samat sopimisen oikeudet ja velvollisuudet kuin järjestäytyneillekin yrityksille. Tämä historiallinen vastaantulo ei kuitenkaan SY:lle kelvannut vaan he päättivät jatkaa katsomosta huutelua. Vastuunkanto kun on raskaampaa ja epämukavampaa kuin sivusta seuraaminen ja toisten arvostelu.

SY on jatkanut työehtosopimusten demonisointia jo pitkään. Tahti on viime aikoina kuitenkin kiihtynyt. Samalla on taivutettu totuutta työelämästä ja yleissitovuudesta. Työelämä esitetään SY:n propagandassa tasaveroisuuden tyyssijana, jossa työnantaja ja työntekijä jotenkin tasaveroisina osapuolina keskenään neuvottelisivat.

Tosiasia on kuitenkin se, että järjestäytyneissäkin yrityksissä luottamusmiesten painostus tehdä työntekijöiden työehtoja heikentäviä sopimuksia on lisääntynyt. Yksittäisen työntekijän mahdollisuudet kohdata oman työnantajansa painostus työehtoasioissa on heikko ja siksi työntekijöitä on suojeltava.

SY on viime aikoina esittänyt, että yleissitovuus olisi jotenkin perustuslain ja perusoikeuksien vastainen. Ei ole. Ei ainakaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan tai Euroopan neuvoston valvontakomitean mielestä.

Lisäksi yleissitovuutta puoltavia ratkaisuja on tullut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta. Jos on toista mieltä asiasta, niin sitten on syytä nostaa kanteita asiasta, eikä taivutella totuutta tai vihjailla perättömiä.

Järventaus esittää myös, että yleissitovuus olisi tuottavuuden kasvun este. Ei ole. Päinvastoin yleissitovuus edistää pidemmällä aikavälillä tuottavuuden paranemista, koska yritykset joutuvat miettimään tehokkaampia ja tuloksellisempia tapoja markkinoilla pärjäämiseen kuin työehtojen heikentäminen.

Yleissitovuus takaa yrityksille tasaveroiset kilpailuasetelmat. Jos naapurifirma voi aina haukata markkinat työehtoja dumppaamalla, niin ei mikään estä kilpajuoksua pohjaan. Se ei ole yrittäjien eikä työntekijöiden etu.

Yritysten nuiva suhtautuminen keskinäiseen työehtodumppaukseen tuli esille viime neuvottelukierroksella, kun sopimusneuvottelujen yhteydessä keskusteltiin niin sanotuista kriisilausekkeista. Yhteenkään AKT:n solmimaan sopimuksiin niitä ei tullut. Työnantajat pelkäsivät keskinäisen hintakilpailun pilaavan markkinat ja bisneksen kokonaan. AKT ei puolestaan halunnut siirtää taloudellisesta epävarmuudesta johtuvia neuvotteluja paikallisten pääluottamusmiesten harteilla tehtäväksi.

SY:n viestinnästä saa sellaisen kuvan, että yleissitovuuden alla makaavat koko työmarkkinat. Ei pidä paikkaansa. Yleissitovuuden kautta työehdot määritellään noin 20 %:lle työntekijöistä.

Suurimmalle osalle työehdot määrittyvät työehtosopimusten normaalisitovuudenkautta ja siellä paikallinen sopiminen luottamusmiesten toimesta on arkipäivää ja silla tavalla kuin kullekin toimialalle sopii. Osapuolet ja menettelytavat on yhdessä sovittu toimialan tarpeiden ja käytäntöjen mukaan.  Yleisintä paikallista sopimista on sopia valtakunnallisen työehtosopimusten (jotka ovat minimiehtoja) päälle jotain sellaista, joka kannustaa myös yrityksen työntekijöitä palkan, työolojen tai muiden ehtojen muodossa.

Yleissitovuus on erinomainen väline turvata työehdot. Sen tarvitsemaa turvaa tarvitsevat erityisesti heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevat työntekijät, siis nuoret, naiset, maahanmuuttajat ja maasta toiseen lähetetyt työntekijät.  

Työntekijöiden liikkuvuuden lisääntyessä, hyvä niin, on varsin lyhytnäköistä ja turmiollista lähteä purkamaan yleissitovuuden antamaan työehtoturvaa. Liikkuvien työntekijöiden ongelmat ovat lisääntymässä, jopa siinä määrin että mm. Ruotsin kuljetusalan liitto on esittänyt yleissitovuuden kaltaisen järjestelmän aikaansaamista oman maansa vähimmäistyöehtojen turvaamiseksi.

Täytyy muistaa, että SY ei aja vain työehtosopimusten antaman turvan heikentämistä. He ajavat myös henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista. Millaiseen työn maailmaan ja työntekijöiden kohteluun se johtaa, jossa sopijaosapuolten valta-asema entisestään eriarvoistuu. Työntekijälle jää siinä maailmassa kolme vaihtoehtoa, joko sopia, tai itkeä ja sopia tai tulla henkilöperusteisesti irtisanotuksi.

Marko Piirainen

puheenjohtaja
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry

työvaliokunnan ja hallituksen jäsen
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry