AKT moittii Finnairin alihankintoja ja lomautuksia
4.5.2020
AKT on huolissaan siitä, että osa hallituksen yrityksille suuntaamista tuista ohjautuu väärille urille.
AKT on lähestynyt eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiselle kirjelmällä. Siinä todetaan, että maan hallitus on koronakriisin aikana viisaasti lähtenyt elvyttämään taloutta ja ohjannut valtiota ottamaan vastaan kriisin pahimmat iskut. AKT kantaa huolta kuitenkin siitä, että osa hallituksen yrityksille suuntaamista tuista ohjautuu väärille urille.
− Tässä kannamme erityistä huolta valtio-omisteisen Finnairin toimista jatkaa matkustamotyön alihankintaa Hong Kongin, Singaporen ja Delhin reiteillä, kun samaan aikaan lähes kaikki yhtiön omat lentoemännät ja stuertit ovat lomautettuina, todetaan kirjelmässä.
Suomen valtio tukee Finnairia 600 miljoonan euron takauksilla. Yhtiö ei kuitenkaan työllistä omia työntekijöitään eikä Suomessa alalle kouluttautuneita, vaan käyttää alihankkijoiden työntekijöitä.
Töitä olisi usealla sadalle
Alihankinnasta luopuminen edellä mainituilla reiteillä antaisi työtä yli 400 lentoemännälle ja stuertille. Lisäksi se helpottaisi tänä vuonna valmistuneiden noin 200 lentoemännän ja stuertin työllistymistä. Nyt he jäivät koulutuksen jälkeen ilman työtä.
− Luopumalla alihankinnasta em. reiteillä ja työllistämällä henkilöstöään, Finnair toimisi vastuullisesti ja paikkaisi osaltaan koronaviruksen kansantaloudelle aiheuttamaa lovea. Tämä toimi tukisi myös työllisyyttä ja yhteiskunnan hyvinvointia. Kun Suomi koronakriisin jälkeen palaa normaaliin toimintaan, on siinä onnistumisessa kotimarkkinoilla ja palkansaajien ostokyvyllä keskeinen merkitys.
Kirjelmässä muistutetaan myös, että lentoliikenteen elpyminen pandemiasta tulee tapahtumaan hitaasti. Keskittämällä matkustamohenkilöstö Helsinkiin, Finnair pystyisi pitkäänkin jatkuvassa epävakaassa tilanteessa käyttämään miehistöä tehokkaasti ja reagoimaan muutoksiin ketterästi. Se vahvistaisi myös luottamuksen ilmapiiriä yhtiössä ja toimisi ulospäin signaalina vastuullisesta toiminnasta.
Kirjelmän lopuksi AKT vetoaa ministeri Tytti Tuppuraiseen, jotta tämä valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä huolehtisi siitä, että Finnairia luopuu matkustamohenkilökunnan alihankinasta ja työllistäisi lomautettuina olevia työntekijöitään ja työttömiä suomalaisia lentoemäntiä ja stuertteja.
Päivitetty: 4.5.2020
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n palvelunumerot palvelevat läpi kesän28.6.2024
- Yhteistyössä on voimaa - urugualaiset ay-miehet vieraili Helsingissä27.6.2024
- Tervehtiminen kertoo työn arvostuksesta, sanovat linja-autonkuljettajat9.7.2024
- Työmarkkinoiden myrsky - tulikuumaa työmarkkinakeskustelua Työväen Musiikkitapahtumassa25.6.2024
- Ohederliga arbetsgivare kan låta bli att betala rätt lön utan rädsla för att straffas – Nu vill ett medborgarinitiativ kriminalisera lönestöld24.6.2024
- Epärehellinen työnantaja voi jättää palkan maksamatta ilman rangaistusta – Nyt kansalaisaloitteella halutaan kriminalisoida palkkavarkaus24.6.2024
- AKT:n uudet toiminta-alueet18.6.2024
- Suomessa eurovaaleissa näkyi työntekijöiden protesti14.6.2024
- 10 syytä äänestää EU-vaaleissa - Käytä äänioikeuttasi7.6.2024
- FFC:s Jarkko Eloranta: Nu gör regeringen så att också de sjuka hamnar i trångmål5.6.2024
Päivitetty: 4.5.2020