AKT:lle käräjillä merkittävä voitto luottamusmiehen asemasta
31.3.2023
AKT sai tärkeän voiton Helsingin käräjäoikeudessa luottamusmiehen valinnasta ja asemasta. Vuosi sitten saatiin aivan vastaava päätös Pirkanmaan käräjäoikeudesta. Käräjäoikeuksien yksiselitteinen linja on ollut, että myös järjestäytymättömän työnantajan tulee tunnustaa luottamusmiehen asema.
Helsingin käräjäoikeuden ratkaisu 31. maaliskuuta koski kannetta, jonka luottamusmieheksi valittu AKT:n jäsen nosti liiton tuella työnantajaansa vastaan. Järjestäytymätön työnantaja oli kieltäytynyt hyväksymästä työntekijöiden valitsemaa luottamusmiestä sekä maksamaan tälle luottamusmiessopimuksen mukaista luottamusmieskorvausta sekä koulutuskorvausta.
Työnantaja katsoi, ettei sillä ollut velvollisuutta hyväksyä luottamusmiesvalintaa, eikä pitänyt luottamusmiehen valintaa yleissitovana työehtosopimusmääräyksenä.
AKT:n luottamusmies voitti kuitenkin riidan kaikilta osin.
Käräjäoikeus katsoi, että järjestäytyneillä työntekijöillä on järjestäytymisvapauteen kuuluva oikeus valita luottamusmies. Tämä tarkoittaa näille työntekijöille yhtä lailla velvoitetta valita luottamusmies kuin myös työnantajalle velvoitetta hyväksyä valinta ja luottamusmiehen asema. Sama pätee järjestäytymättömien työnantajien kohdalla.
Käräjäoikeuden päätös nostaa esiin työehtosopimusten yleissitovuuden merkityksen. Yleissitovat työehtosopimukset koskevat myös järjestäytymättömiä työntekijöitä ja työantajia. Yhtä lailla ratkaisussa on kyse myös perustuslakiin kuuluvasta yhdistymisvapaudesta.
Työnantajan ja työntekijän välisessä kirjallisessa työsopimuksessa oli sovittu, että yhtiö noudattaa kuorma-autoalan työehtosopimusta. Näin on noudatettava myös työehtosopimuksen määräyksiä luottamusmiehen valintaoikeudesta ja työntekijän oikeuksista luottamusmiehen asemassa.
Oikeus perusteli ratkaisujaan korkeimman hallinto-oikeuden aiemmalla linjauksella, että työnantajan on noudatettava vähintään alan yleissitovan työehtosopimuksen mukaisia palkka- ja muita ehtoja. Työehtosopimuksen yleissitovuudesta seuraa järjestäytymättömälle työnantajalle velvollisuus maksaa luottamusmiehelle luottamusmieskorvaus ja koulutuskorvaus. Näihin ei vaikuta se, että säännökset ovat työehtosopimuksen liitteinä.
Toiseksi työsopimuslakiin lisätty oikeus valita luottamusvaltuutettu ei heikennä järjestäytyneiden työntekijöiden oikeutta valita luottamusmies, eikä työnantajan velvoitetta tunnustaa valinta ja luottamusmiehen asema.
- Käräjäoikeuden tuomio on kaikin puolin hyvin perusteltu ja lopputulos on oikea. Tuomio on tärkeä työpaikkojen edunvalvonnalle, kommentoi AKT:n asiantuntijalakimies Jukka Siurua tuoreeltaan käräjäoikeuden päätöstä.
Päivitetty: 31.3.2023
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 31.3.2023