Kiinnitä turvavyösi ja liity AKT:n jäseneksi

4.12.2024

AKT on aloittanut marraskuun lopulla kampanjan somessa ja verkossa teemalla ”On OK kuulua liittoon!”. Somekampanjan ilmeen ytimessä on jokaiselle kuljetusalan ihmiselle tuttu juttu, turvavyö. Kuljetusalalle suuntaavaa kehotetaan kiinnittämään turvavyö ja liittymään AKT:n jäseneksi. Jäsenyyshän merkitsee nimenomaan - turvallisuutta.

AKT:n kampanja alkoi marraskuun lopulla ja jatkuu tammikuun puoliväliin. Joulunpyhien aikaan pidetään hetki somerauhaa ja jatketaan sitten uudelleen.

Kampanjan tarkoitus on vahvistaa myönteistä mielikuvaa AKT:stä liittona ja yhtä lailla ammattiliiton jäsenyydestä. AKT:n jäsenenä kannattaa pysyä ja siihen kannattaa liittyä. 

Kampanja tukee jäsenhankintaa työpaikoilla. Kaikille jäsenille lähetetään tietoa kampanjasta jäsenkirjeessä. Sen matkassa tulee myös flyer eli yhden A4-sivun kokoinen mainos jäsenyydestä. Jokainen jäsen voi printata sellaisen värillisenä tai mustavalkoisena ja tarjota sen avulla halutessaan jäsenyyttä vaikka työkaverille. Käytännössä liittoon liittyminen vaatii juuri sitä: että joku henkilökohtaisesti ehdottaa jäsenyyttä. Kampanja voi tarjota tähän taustatukea.

Kampanjan idea on muistuttaa, että liittoon kuuluminen on normaali ja hyvä juttu. Liittyminen kuuluu asiaan, kun tullaan kuljetusalalle. 

Kampanjassa kehotetaan menemään sivulle akt.fi/jäsenyys. Sivulla on kootusti tietoa siitä, mikä ammattiliitto on. Ja liittohan on se, joka neuvottelee palkoista ja auttaa jäseniä monella tapaa ja tarjoaa jäsenetuja.

Kampanjassa myös mainitaan, että työnantajatkin kuuluvat omiin liittoihinsa. Toisin sanoen, liiton jäsenyys on aina fiksu tapa hoitaa omia asioita. Tässä asia kiteytettynä:
”Ammattiliittoon kuuluminen on normaali ja hyvä juttu. Se kuuluu asiaan, kun tulet kuljetusalalle. On OK kuulua liittoon – myös työnantajat kuuluvat. Pistä turvavyö kiinni, ja liity AKT:n jäseneksi.”

Katso kampanjavideo tästä

Videon katsominen edellyttää, että hyväksyt markkinointievästeet.


Päivitetty: 4.12.2024