AKT ja Veturimiehet TP:n jäseniksi
17.9.2013
Teollisuuden palkansaajat vahvisti rivejään
Teollisuuden palkansaajat ry (TP) saa uusia jäseniä. Järjestön hallitus on tänään hyväksynyt TP:n jäseniksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n sekä Veturimiesten liiton. Kummankin järjestön jäsenyys astuu voimaan välittömästi.
Päätöksen jälkeen Teollisuuden palkansaajiin kuuluu yhteensä 13 ammattiliittoa kaikista eri palkansaajien keskusjärjestöistä.
- Tämänpäiväinen päätös on omiaan vahvistamaan TP:n rivejä. Tämä tuo meille lisärahkeita, kun ajamme yhteisiä tavoitteitamme niin työmarkkinoilla kuin yleisemminkin yhteiskunnassa, TP:n puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.
Rivien tiivistys on AKT:n puheenjohtajan mukaan viesti työnantajille.
- Kun työnantajat ovat tiivistäneet rivejään ja muodostaneet suurempia liittokokonaisuuksia, myös teollisuuden työntekijät ja siihen läheisesti liittyvät kuljetukset voivat yli keskusjärjestörajojen tiivistää omia rivejään. Tämä on selkeä viesti työnantajille. Jäsentemme työsuhdeturva paranee entisestään. Uskon, että rivien tiivistäminen toimii ennalta ehkäisevästi työnantajiin päin, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Veturimiesten liitossa uskotaan, että TP:n laajeneminen vahvistaa koko ay-kenttää.
- Uskon, että palkansaajaliikkeen edunvalvonta vahvistuu tätä kautta. Samalla tietenkin koko suomalainen palkansaajaliike vahvistuu, puheenjohtaja Risto Elonen uskoo.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Riku Aalto, puh. 0400 711 072
Varapuheenjohtaja Antti Rinne, puh. 040 500 7626
Varapuheenjohtaja Pertti Porokari, puh. 040 583 3476
Puheenjohtaja Marko Piirainen, puh. 0400 729 450
Puheenjohtaja Risto Elonen, puh. 0400 657 589
Teollisuuden palkansaajat (TP) on tänä vuonna rekisteröity yhdistys, johon kuuluu 13 ammattiliittoa kaikista keskusjärjestöistä. TP:n jäsenliittoja ovat Metalliliitto, Ammattiliitto Pro, Uusi Insinööriliitto UIL, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK, TEAM, Suomen Ekonomiliitto SEFE, Paperiliitto, Puu- ja erityisalojen Liitto, Sähköalojen ammattiliitto, Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO, Suomen Konepäällystöliitto, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT sekä Veturimiesten liitto. TP:n edustamilla aloilla työskentelee noin 750 000 ihmistä.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 5.6.2019