Tietoa meistä

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa. Jäsenet kuuluvat ammattiosastoihin, jotka ovat puolestaan AKT:n jäseniä. 

Ammattiliiton tärkein tehtävä on neuvotella ja solmia työehtosopimukset jäsenilleen. AKT solmii sopimukset 18 alalle. AKT:n keskeisiin tehtäviin kuuluvat myös työehtosopimusten noudattamisen valvonta, työ- ja palkkaehtojen parantaminen, työsuojelun ja ammattitaidon kehittäminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä jäsenistön sivistystason kohottaminen.  

AKT on Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:n jäsenliitto. AKT kuuluu Kuljetusalan neuvottelukuntaan, jonka jäseninä ovat kaikki SAK:n kuljetusalan ammattiliitot. Lisäksi AKT on jäsenenä Kuljetusalan Ammattiliittojen Federationi KAF:ssa, johon kuuluu sekä SAK:n että STTK:n liittoja.

AKT perusti vuonna 2018 yhdessä SAK:n kuljetusalan ammattiliittojen kanssa Kuljetusliitot KL ry:n. Kuljetusliitot KL ry:n kuuluvat AKT:n lisäksi Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Suomen Merimies-Unioni SMU ry ja Rautatiealan unioni RAU ry. KL ry edistää ja kehittää liittojen keskinäistä yhteistoimintaa ja tehostaa kaikin mahdollisin tavoin niiden itsenäisesti harjoittamaa edunvalvonta- ja sopimustoimintaa.

AKT liittyi vuonna 2014 Teollisuuden Palkansaajat TP:n jäseneksi. TP:n 14 jäsenliittoa edustaa 400 000 palkansaajaa kaikista kolmesta keskusjärjestöstä. 

AKT toimii aktiivisesti myös kansainvälisellä tasolla. AKT on Pohjoismaiden kuljetustyöntekijöiden liiton NTF:n www.nordictransport.org , Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton ETF:n www.etf-europe.org ja Kansainvälisen kuljetustyöntekijöiden liiton ITF:n jäsen www.itfglobal.org.

AKT:n jäseninä on 98 ammattiosastoa, joissa jäsenmäärät vaihtelevat muutaman jäsenen osastosta liki 3 000 jäseneen. Osastot ovat pääsääntöisesti ns. sekaosastoja, joissa jäsenet edustavat useampia liiton sopimusaloja. Suurimmilla paikkakunnilla on myös sopimusalakohtaisia ammattiosastoja. Satamien työntekijät kuuluvat omiin ammattiosastoihinsa. 

Valtakunnallisia ammattiosastoja on kolme; Maili ry, os. 180, Suomen Lentoemäntä- ja Stuertti yhdistys SLSY ry, os. 208 ja AKT:n Ulkomaan kuljettajat ry os. 023.

AKT:n keskustoimisto sijaitsee Helsingin Hakaniemessä samoissa tiloissa neljän muun kuljetusalan ammattiliiton kanssa; Ilmailualan Unioni IAU ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Suomen Merimies-Unioni SMU ry ja Rautatiealan Unioni RAU ry. Samassa kiinteistössä sijaitsevat myös Teollisuuden Palkansaajat ry, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ry, Teollisuusliitto ry ja Paperiliitto ry.

Keskustoimiston lisäksi AKT:lla on 5 aluetoimistoa; Helsingissä, Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Oulussa. Aluetoimistossa työskentelee aluetoimitsijan kanssa jäsenpalveluneuvoja. 

  


Päivitetty: 28.11.2024